perjantai 1. helmikuuta 2013

HOLLISTER is here











 Hei, monta juttua on ''saapunut'' Varsovaan; ensinnäkin sain takaisin rakkaan ja väsyneen mieheni seikkailuretkeltään Kilimanjarolta, Afrikasta (tavoite oli 6000m ja tavoite saavutettiin),
keväinen, mutta kostea ja tuulinen sää on saapunut tänne, eilen oli asteita +9 ja lumet saivat huutia eli lumi kertakaikkisesti katosi,
lisäksi tyttäreni Matildan iloksi (ja muiden nuorten, sekä nuorenmielisten riemuksi) amerikkalainen vaatebrändi HOLLISTER rantautui Varsovaan. Kävin siellä eilen ja voi pojat, mikä myymälä, todella upea! Miinukseksi voi tällä iällä sanoa, että liikkeessä oli musiikki niin kovalla, että jouduttiin huutamaan puolin ja toisin myyjien kanssa, jotta asiat selvisivät ja hämärässä ei ole ihan helppoa löytää oikeita tuotteita, mutta kaikki oli viimeisen päälle mietitty ja kokonaisuus nuorekkaan uskalias. Henkilökuntakin tarkoin valittua linjalla ''kauniit ja nuoret''. Myyjät olivat ystävällisiä ja englanninkielentaitoisia, saatoinpa kuulla jonkun puheessa amerikkalaista aksenttiakin. Hankin Matildalle neuletakin ja pitsikoristeisen topin ja siitähän ilo irtosi, joka sai innoitti minut kuvaamaan onnellista lastani.

Vaateostokset Ellalle



Kipaisin samalla reissulla lastenvaateliikkeeseen, jossa viimeisiä päiviä alennusmyynnit ja löysin Ellalle suloisen takin ja pari puseroa, jotka olivat -50% ja kassalla sanoivat vielä antavansa loppusummasta -20%. Eipä jäänyt kauniille vaatteille paljon hintaa. Nyt vain on löydettävä kuriiri, joka toimittaa ne Suomeen. Tänään saan myös vihdoin postiin arvonnassa voittaniden palkinnot, että tulossa ovat!
Minulle on tullut jälleen uusia lukijoita ja haluan sydämestäni kiittää teitä kaikkia. Tällä hetkellä on muuten monia uusia projekteja luvassa liittyen sisustukseen, mutta niistä myöhemmin.
Nauttikaa alkavasta viikonlopusta!
HAVE A LOVELY WEEKEND!
XX Päivi

22 kommenttia:

  1. No sepä onkin ihan uusi tuttavuus mulle. Täytyy tutustua :D

    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorekas amerikkalainen merkki, jota ainakin nuoret rakastavat.:-))
      XX

      Poista
    2. Okey :) Saas nähdä tykkääkö tämä vähän vanhempi nuori niistä! Ainakin nettisivujen selailun tuloksena löytyi muutama hauska juttu :D

      Poista
  2. Wow, great clothes. And how cute is this sweater :))
    Hugs,
    have a nice weekend Paivi :))

    VastaaPoista
  3. Wow Matilda, mitä ihanaa oletkaan saanut...ja onnellinen Ella myös.
    Meillä ollut myös lämmin viikko +10 astetta ja yli, mutta tuullut niin, että talo vois kaatua tai ikkunat hajota. Huomenna pitäisi sitten tulla vaihteeksi lunta. Ei käy tylsäksi säiden puolesta.
    Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, täälläkin tuullut niin, että tukka lähtisi päästä jos liikkuisi ulkona.
      XX

      Poista
  4. Ihana Matilda!! Niin hauskat kuvat jälleen!! <3 <3 <3
    Ja riemu uusista vaatteista kyllä välttyy kuvissa ;)
    JA OIIIII!!! Ihanat ostokset Ellalle <3
    Täällä jo ihan innoissaan odotellaan niitä!!! :)
    Hehe tuli mieleen kun kerroit puhelimessa vaatteista, mikä innostus voikaan syntyä lastenvaatteista!!?? :DD
    Aika huikeet tarinat sieltä vuorilta...
    Hyvää viikonloppua!
    ps. onpa hassua kun äsken skypetettiin reilu 2 tuntia ja nyt onkin ihan hiljaista, kuulen kyllä soivan "HALOOOn" korvissani vieläkin :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat tyttärestäsi ja kaunis villatakki!

    Upeaa saada mies takaisin tuollaiselta reissulta. Täällä Suomess on melkein nollakeli, aurinkoa ei ole näkynyt taas aikoihin. Mielellään jo ottaisi kevään vastaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, kyllä se kevät vielä sinnekin tulee ja varmasti talvikin vielä tänne... :-))
      XX

      Poista
  6. Voi voi.. :-) Tuo on niin tuttua! Olen tuonut Hollister vaatteita Tukholmasta ja tilannut niitä heidän nettikaupasta pojalleni. Ovat jotenkin niin suloisia. Toivttavasti saamme pian oman Hollisterin tänne Suomeen.Tänään By Pia's puodin avajaiset Kapteeninkadulla, joten sinne ihastelemaan kauniita pellavavaatteita.
    Valkeaa viikonloppua!
    Maarit

    VastaaPoista
  7. Juu, Hollisteria kaivataan täälläkin ;)

    Pellava ja puuvilla, materiaaleista miellyttävimmät...

    Ihanata viikoloppua rakkaittesi kanssa!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat onnellisesta lapsesta :D
    Oikein mukavaa viikonloppua sinne Varsovaan! (tulisipa nuo lämpöasteet jo meillekin) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, kevät tulee hitaasti, mutta varmasti sinne Suomeen.

      Poista
  9. Teidän neidolla on kyllä poseraus hallussa ihan selvästi malliainesta:)kivat vaatteet kyllä olen niin pimennossa ihan uusi merkki tuo hollister...täällä meillä suomessa oli tänään ihanan aurinkoinen ja kevääntuntuinen sää kyllä se kevät sieltä tulee:) ja sinne teille piankin:)T: Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tuonikäiset tyttöset ne harjoittelevat poseerauksia kaiket päivät ja suipistelevat suutaan...
      Toivotaan lisää keväisiä ilmoja niin sinne kuin tännekin. :-))
      XX

      Poista
  10. Oih, Hollister <3 Onneksi sain vähän lievittettyä omaa kaipuuta sen liikkeiden vaatteita kohtaan viikon takaisen Jenkkiläreissun ansioista <3 Salaa ehkä jopa toivonkin ettei se meille Suomeen rantautuisi vaan olisi edes jtn ns "ulkomaan" ihanuuksia saatavilla vain muualta ;) hihi, ihania kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ne ovat ja myymälät oikeita elämyspaikkoja...Tukholma lienee Suomea lähin ostospaikka, no Jenkkilässä varmaan liikkeet ovat suuria ja komeita, vai kuinka?
      XX

      Poista
  11. Koskakohan Hollister tulee Budapestiin?? Tuskin ihan heti. Lahin on Wienissa talla hetkella.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...