sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

YEP, IT WAS a SUNDAY




 





Hei

ja huh, huh, olen ihan liikuttunut kauniista sanoistanne. 
Tuhannet kiitokset. Kommenteillanne on ihmeellinen vaikutus,
motivaatio ja innostus on katossa.
Kiitos myös sähköpostiviesteistänne, en ole viimiseimpiin edes vielä ehtinyt vastata, mutta tarkoitus on :-))

Sunnuntait ovat minulle odotettuja päiviä,
silloin tavallisesti kuvaan, kokeilen uusia ruokareseptejä,
katson televisiota
ja lojun pyjama päällä.

Sunnuntai on suloinen,
sunnuntaina sometetaan,
sunnuntai suojelee stressiltä
sunnuntai on sunnuntai
ja siksi se tuntuu hyvälle.

Sain viikolla postissa 
HELPPO OLLA VEGE-ruokakirjan
ja ihastuin siihen.
Pääruoka-aineena resepteissä on Härkis eli
härkäpavuista valmistettu maukas tuote.

Mikä tärkeää, reseptejä on myös helppo muunnella, jos joitakin aineita 
ei satu kotoa löytymään.7
Tänään tein Lindströmin burgerit ja 
olihan se hyvää. 
Härkikseen voi lisätä myös jauhelihaa, jos niin haluaa.
Tämänpäiväisiin burgereihin maustoin itse majoneesin, lisäämällä siihen silputtua hillosipulia, Dijon-sinappia, Tapascoa, chiliä ja hiukan punasipulia.
Muutin siis ohjeen kastikkeen majoneesiin.
En laittanut ohjetta tähän, mutta jos nyt joku sen haluaa, niin voin 
kirjoittaa ensi kerralla.
Suosittelen kuitenkin tutustumaan kirjaan,
sillä kasvisruoka on todella hyvää.
Kirjan tekijät ovat:
Tiina Rantanen ja
Viola Minerva Virtamo,
kustantaja:
Cozy Publishing.
Kirja on myös hyvin esteettinen,
joka on minulle tärkeää.
Mielelläni täällä kerron aina jos jokin tuote minua puhuttelee,
oli se sitten kirja, ruoka, ravintola, meikkituote tms.
En halua tässä ensitöikseni mainostajaksi, kun en ole sitä ennenkään ollut, mutta hyvät tuotteet on syytä saada esille.


Ne, jotka käyvät Insta-tililläni, ovat nämä kuvat jo siellä nähneet,
koska ovat aiemmalta sunnuntailta,
lukuunottamatta ensimmäistä ja viimeistä kuvaa, jotka ovat tältä päivältä. 
Tänäänkin kamera kävi ja niitä kuvia tulee tänne myöhemmin.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille!!!
Toivottavasti sunnuntai inspiroi teitä samoin kuin minua.
Pus.

XX Päivi


12 kommenttia:

  1. Kivaa, kun oot täällä blogilandiassa taas :-) Vaan kyllä se aikaa vie, kun joka somekanavaan pitää ehtiä! Mulla ollut ihan inspis myös hukassa, hyvä kun kameraan koskenut. Jostain se sitten kumpuaa taas innostus. Sulla aina kaikki niin hurjan inspiroivaa, että kiitos kun jaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, hahah, se on juuri näin, että aikaa menee kun on niin sosiaalinen sosiaalisessa mediassa, että pitääkin työntää nokka joka kanavalle. Välillä tekee ihan hyvää nollata hiukan, eikä inspiraatiotkaan synny tuosta vain nonstoppina. Jos haluaa olla luova, pitää välillä hengittää rauhassa :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!!
      XX Päivi

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos, tämä on se meidän vieraskammari ja on yhteydessä yläkerran suurempaan tilaan.
      XX Päivi

      Poista
  3. Ihanaa, että olet takaisin blogimaailmassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos, tauko teki ihan hyvää, alkoi luovuus loppua tuossa välissä ja tietty aika :)
      XX Päivi

      Poista
  4. Voi mahoton, miten kaunis makkari!!!
    Ihana sunnuntai siellä ☺
    Kaunista viikkoa sinulle Päivi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sari, kiitoksia ja taas on sunnuntai kun tässä vastailen...aika vaan kuluu niin sukkelaan. :)
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!
      XX Päivi

      Poista
  5. Heti ekaksi kommentoin edellistä postaustasi.... Kiva kun et lähtenyt, minä kyllä jaksan katsella niitä samoja (kauniita!) nurkkia monta kertaa, ja minun mielestäni sinulla kyllä on edelleenkin annettavaa. So my dear... Keep on rocking! ♥ Ja ihania nuo omakuvat, halit sinne.

    Ja näitä uusia kuvia on taas niin kiva katsella. Silkkaa rakkautta. :)

    Aurinkoa päivään. ♥ - Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Tiina, monet kiitokset kauniista sanoistasi...
      Suurenmoista alkavaa viikkoa sinne <3
      XX Päivi

      Poista
  6. Ihana makuuhuone - mutta myös tuo sun nahkalaukku! Mistä moinen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos. Laukku on myynnissä liikkeessäni, pehmeää nahkaa.
      XX Päivi

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...