maanantai 14. joulukuuta 2015

JUST GETTING READY...









 Hei

Ensimmäiseksi haluan kiittä teitä todella ihanista ja koskettavistakin kommenteistanne,
nautin suunnattomasti niiden lukemisesta, kiitos, kiitos!!

No tämä nainen ajatteli, ettei joulun alla aleta riehumaan siivouksen kanssa. Mukavampi on köllötellä sohvalla, tanssia ''Last Christmas'' kappaleen tahtiin, sytyttää lyhdyt ja kynttilät, sekä napostella 
lapsilta (lue nuorisolta) salaa suklaakonvehteja.
Aaah ihanaa joulun odotusta...

Kuinka sitten kävikään, huusholli on täällä aivan ylösalaisin, 
piti tehdä pieni siivous, mutta päätinkin sitten vaihtaa maton olohuoneeseen, no saadakseni toisen maton autotallin piippuhyllyltä, oli ulkoa haettava pitkät tikkaat ja sitten kiipesin sinne ylös, ylös
(no onneksi en sentään pudonnut sieltä ylhäältä, sillä silloin olisi käynyt huonosti.)
Sitten mattojen vaihtoon.

Päätin myös hiukan siistiä Matildan huonetta noin pintapuolisesti, mutta eihän siitä mitään tullut, sillä lopulta olin vaihtanut järjestyksen, etsinyt autotallista puhtaan maton, pessyt vuodevaatteet patjansuojuksia myöten. 
Kunnon joulusiivoushaan tästä kehkeytyi ja kaikki paikat ovat nyt edelleen sekaisin, vaikka tarkoitus oli juuri päinvastainen.
Homma lähti siis täysin lapasesta, eikä loppua näy.



Matilda tulee kotiin loppuviikosta ja yksi pojista palaa vuoden Aasiassa olon jälkeen takaisin Suomeen ja haen hänet kentältä torstaina, onpa jännittävää.
Pian koolla on taas koko porukka,
mikä sen ihanampaa äidistä.
Mutta nyt imuri suorastaan huutaa tuossa vieressä, jotta pääsisi töihin, joten eiköhän mennä hommiin.

XX Päivi

24 kommenttia:

  1. Upealta näyttää, niin kuin aina! :)

    VastaaPoista
  2. Niinhän siinä usein käy, kun pitäis tehdä muuta, alkaa (suur)siivoamaan ja kun pitäis siivota, päätyy tekemään kaikkea muuta. Tänään olimme nuorimman kanssa joululahjaostoksilla…ja ostimme vain itsellemme ;)
    Loistavat tanssikuvat ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana Päivi ja ihanat kuvat ja nuo pikku kuuset niin söpöjä!
    Ompa kyllä mukavaa, kun saat kaikki kotiin jouluksi, se on varmasti parhain lahja, mitä äiti voi toivoa!
    Mukavia joulunalus päiviä sinne Espooseen<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa, ihanaa joulun odotusta sinne.
      XX

      Poista
  4. Tomorrow is the big day Paivi !!! Cleaning is done , the fridge is full and the beds are made up. I might not comment again before christmas , so I am wishing you and your family merry Christmas now and a happy gathering with all your loved ones.
    hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You have a wonderful time there with your family <3 Merry Christmas Ellen!!!
      XX

      Poista
  5. Välillä homma tosiaan karkaa lapasesta ja pieneksi järjestelyksi tarkoitettu puuhastelu muuttuu suursiivoukseksi. Been there done that! :)
    Kaunista joulutunnelmaa siellä teillä on aistittavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä taas tuntuu, että siivoamiseen on niin suuri kynnys, ettei millään millään saa aloitetuksi ja sitten vaan toisinaan homma paisuu kun vauhtiin pääsee.
      XX

      Poista
  6. Toi on niin tuttua. Yksi pieni homma johtaa toiseen ja lopulta joskus huomaa, että se mitä piti alunperin tehdä jäi kokonaan tekemättä. Kyllä me naiset ollaan ihania ! Leppoisia päiviä alkaneeseen viikkoon.

    VastaaPoista
  7. Löysin kivan blogisi :) täällä uusi seuraaja. Kauniita kuvia ja kiva kun saat lapset kotia. Yhdessäolo parasta jouluna perheen kanssa.

    VastaaPoista
  8. Naurattaa niin lukiessani tätä tekstiäsi. Kovin on tuttua täälläkin tuo jonkin asian pintapuolinen ja helppo hoitaminen. Siihenhän se aina päättyy, että lopuksi on tehty taas perusteellisesti kaikki ja ollaan aivan poikki ja hermot riekaleina. Milloin sitä oppisi? Iloista joulun odotusta! Ihanaa, että saat perheesi kasaan jouluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä joulumieltä teille koko perheelle!!
      XX

      Poista
  9. Olet taas kiipeillyt jossain katon rajassa. :) Hieman jo odottelin hyppykuvaa. Tuleeko sellainen ennen joulua? Mukavaa joulutohinaa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha ha, niinpä olenkin, hyppykuvia ei ole nyt saatavilla :-)) Tuhannet kiitokset joulutervehdyksestäsi!
      XX

      Poista
  10. Kuulostaa tutulta tuo siivoussessio :)). Milloin mikäkin tuppaa karkaamaan lapasesta... Oikein mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi. / t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinne!!
      XX

      Poista
  11. Wygląda Pani zjawiskowo:) a dom przecudny, pozdrawiam z Polski, Ela

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...