sunnuntai 27. syyskuuta 2015

CREATIVITY

















Hei,

luovuus tulee ja menee.
Minulle luovuus on tärkeä voima ja tekijä, jonka kadotan aina välillä.
Ehkä ainainen kiire tai joskus muuten vain, luovuus luikkii  karkuun.
Tänään se löytyi jälleen.
Ha ha, nyt ihana firmani kirjanpitäjä varmaankin ajattelee, jos nimittäin sattuu lukemaan tekstin, että minulle kyllä olisi välillä hyväksi organisoitua luovuuden sijaan, kun liput ja laput ovat aina jotekin sekaisin ja kadoksissa :-)) 

Rakastan valokuvaamista, tavaroiden asettelua, esteettisten näkymien luomista, hiukan höpsöäkin hommaa.
Katsoin mm. miltä ruokailutilamme näyttäisi, jos poistaisin sovinnaiset 
huonekalut eli tässä tapauksessa ruokapöydän tuolit.
Tilalle tulivat ihanat vanhat penkit ja jakkara.
 Pöydällä olevat arkipäivän esineet viehättävät minua ja niitäkin tarvitaan tuomaan edes ripaus kauneutta elämään.
Koska olen kaupassani näiden ihastuttavien esineiden ympäröimänä, en aina osaa nauttia niistä kotona.
Tänään minulla on ollut aikaa, koska olen puolikuntoinen: pää, korvat ja nenä tukkeessa, niin luovuuskin löytyi helpommin.
Aika taitaa olla tuon luovuuden paras kaveri.
Joskus on hyvä ottaa sitä aikaa itselle ja antaa ajatusten vain lentää.

Ihanaa alkavaa viikkoa!!

XX Päivi 

19 kommenttia:

  1. Kauniit, raikkaat kuvat ja ihana penkki ja jakkara. Minä tykkäisin juuri tuollaisista ruokapöydän ynpärillä, mutta mieheni tahtoo normituolit, jotta voi lepuuttaa selkäänsä. Totesin juuri vähän aikaa sitten, että neulominen eli minun luovuuteni taitaa olla autonominen toiminto, jota ei haittaa sairastaminenkaan. Sinullakin taitaa olla sama oman luovuutesi kanssa :) Joskus vaan on muita kiireitä, niin se luovuus ei saa tilaa kukkia.

    Flunssapöpö kiertää nyt ahkerimmillaan, minullakin onneksi viimeisimmillään, mutta pojan eilisten rippijuhlien valmistelut ja itse juhlat vei kyllä voimat, joten tänään vietän lepopäivää ja neulon - siis luon (silmukoita). Pikaista paranemista Päivi!

    VastaaPoista
  2. Upea stailaus, Päivi! Nyt on pelissä luovuutta.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Mistä on tuo upea matto? Olen pitkään etsinyt olohuoneeseen sopivaa ja tämä olisi juuri sitä mitä olen etsinyt :)

    T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulepas, en kuolemaksenikaan tiedä mistä se on, eikä siinä ole edes mitään lippulappua nurjalla puolella. On kiertänyt ystävättären kautta...
      XX

      Poista
  4. Kyllä luovuus nyt kukkii, kaunista on! Matto on upea. Flunssapöpöt jyllää tähän aikaan vuodesta täysillä. Lepoa ja villasukat jalkaan niin auttaa kummasti. Oikein hyvää syyskuun viimeistä viikkoa. / t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena ja hyvää lokakuun ensimmäistä viikkoa!!
      XX

      Poista
  5. Kauniita asetelmia olit laittanut. Penkit on kivat pöydän (joka ei ole vielä kääntynyt) ympärillä mustien tuolien sijaan. Kaikki kauniit asiat ja esineet ovat hyväksi mielialalle. Estetiikkaa ja luovuutta pitää olla. Itse pidän kaikenlaisesta käsillätekemisestä, tuunaamisesta, maalaamisesta, valokuvaamisesta jne. Mä olen tänään palellut koko päivän. Onkohan flunssa iskemässä? Toivottavasti sä et ole puolikuntoisena kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kunnossa, toivottavasti sinäkin siellä. Eihän pöytä ole kääntymässäkään, se on kerran jo kääntynyt, oli ennen toisinpäin, siis pitkä sivu ikkunaa vasten :-)), no, eihän minusta toisaalta tiedä.
      XX

      Poista
  6. Kauniita asetelmia olit laittanut. Penkit on kivat pöydän (joka ei ole vielä kääntynyt) ympärillä mustien tuolien sijaan. Kaikki kauniit asiat ja esineet ovat hyväksi mielialalle. Estetiikkaa ja luovuutta pitää olla. Itse pidän kaikenlaisesta käsillätekemisestä, tuunaamisesta, maalaamisesta, valokuvaamisesta jne. Mä olen tänään palellut koko päivän. Onkohan flunssa iskemässä? Toivottavasti sä et ole puolikuntoisena kauan.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia. Kuvaatko kuvasi yleensä "vapaalla kädellä" vai jalustaa käyttäen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos. Normaalisti otan kuvat vapaalla kädellä ilman jalustaa, vaikka kyllä se jalkakin kaapista löytyy.
      XX

      Poista
  8. Ai että on ihanan näköinen tila! Sen näköinen, että siinä voi hengittää vapaasti :D. Täällä taitaa kans samaisen pöydän ympäristö kohta puolin muuttua inspiroivien kuviesi johdosta...

    VastaaPoista
  9. Minäkin huutelen maton perään, uuden kodin lattialle olisi enemmän kuin täydellinen! Mistämistämistä? /Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, katsopa tuota edellistä vastausta, kun en muista mikä firma, kierrätys ystävän kautta... :-((
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...