maanantai 18. toukokuuta 2015

BON APPETIT





Hei,

viikonloppu on takanapäin ja uusi viikko alkanut jännittävissä merkeissä...
tänään nimittäin oli kuvaussessio ja meillä täällä kotona vieraili ihana toimittaja, sekä osaava kuvaaja ja nyt ei kuvattu kotia, vaan jotakin muuta, nimittäin minua, huh kuulostaa aika pelottavalta vai mitä :-)). Kerron tästä myöhemmin lisää.

Viikonloppuna on aina aikaa paremmin kokkailuun ja joku syömässäkin,
nyt ystävättäreni tuli syömään ja tein Vasikan paahtopaistia. Itse en ole oikein lihansyöjä, mutta poikamme Axelin vuoksi tulee tehtyä silloin tällöin lihaa, pojathan ovat tunnetusti pihvien perään.
Itse voisin syödä vain kalaa, vihanneksia ja kasviksia vaikka joka päivä.
En muuten voinut olla ostamatta alkusalaatin koristeeksi, vuohenjuuston päälle Sarviorvokkeja, ne tosiaankin ovat suloisen syötäviä.

Sunnuntaipäivän vietin takapihallamme, lämmintä, ihanaa...
Nautin päiväkahvit ulkona pihatöiden lomassa.
Kevät on riemua tulvillaan, pihassa loikkii tämän kevään pikku-pupuja, ne nukkuvat väsymystään pois pihapensaiden juurella, eivätkä osaa samalla lailla pelätä kuin vanhempansa, oravanpoikaset ovat kasvaneet lähes emonsa kokoisiksi, mutta sitten huomasin, että kukkapenkissä osa kasveista oli jyrsitty ihan maan tasalle ja tiedän jo syyllisenkin; valkohäntäpeura, tuo kaunis ja säikky suurisilmä. No, kestän ehkä tämän takaiskun, kunhan eivät panisi matalaksi koko kukkapenkkiä.

Huomenna suuntaan herkulliselta kuullostavan uuden kesäisen keittokirjan julkaisutilaisuuteen, otan kameran mukaan...

Suloista alkanutta viikkoa ja ihania kevätpäiviä. 

XX Päivi

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, ihanat ruoat. Älä nyt saamari sano, että mun täytyy mennä ostamaan sarviorvokit kasvimaalle, että saan salaatit koristeltua... Tuli nimittäin pakottava tarve tehdä se! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löysit, sillä niiden aika alkaa olla ohi, muistat aina leikata välillä kasvin ihan alas!
      XX

      Poista
  2. Onpa kauniit kesäiset kuvat ja tuo oksa lasivaasissa on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olisiko oksa kaikkien suomalaisten suosima Angervo??
      XX

      Poista
  3. Nam. mitä upeita herkkuja!
    Valoisaa päivää sulle <3

    VastaaPoista
  4. Taidetaan olla menossa samoihin julkkareihin, toivottavasti törmätään siellä.

    Orvokit ovat niin kauniita ruoan koristeena, itse kerään vähän pienempiä keto-orvokkeja lähikalliolta, kun ne ovat juhannuksen jälkeen lakastuneet, siirryn kurtturuusun terälehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka, eipä tavattu julkkareissa, ei :-((
      Pitäisikin konsultoida sinua noista syötävistä kukista, mitkä ovat turvallisia...
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...