lauantai 10. toukokuuta 2014

SMALL SWEET PIE



 












HEI, meillä oli molemmilla lapsilla yökylävieraat ja aamulla päätin yllättää lapset ja mieheni leipomalla yksinkertaisin pienen mansikkapiiraan jokaiselle. Ohje on ruotsalaisesta lehdestä ja huomasin sen aamulla ja ei muuta kuin kiireesti keittiöön ja piiraisten tekoon.
Tarvitset siis tuoreita mansikoita ja muut aineet löytyvät yleensä joka keittiöstä. (koristeeksi käyvät tuoreet mustikat tai vadelmat) Mansikan kaveriksi vuoan pohjalle voisi kokeilla myös raparperiä. Raparperi-mansikka sekoitus piiraan pohjaksi voisi olla maistuva.
Tässä kiva vinkki perheen isille tai lapsille ihastuttamaan äitiä sunnuntaiaamuna!! HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!! <3
xx Päivi

10 kommenttia:

  1. Nami Nami! En olekaan ennen kokeillut mansikkaa näin "lämmitettynä", on varmasti ihanaa. Olen ihastunut mansikan ja raparperin liittoon, joten voisinkin testata niillä. Edellinenkin postaus näytti herkulliselta, just kivaa suolaista ja hauskoja pulloja. Sinulle myös Hyvää Äitienpäivää <3
    Leena

    VastaaPoista
  2. Mä istun nyt ihan selkeesti väärässä ruokapöydässä. Just ihailin sun eilisiä kokkauksia ja sitten vielä nämä jälkkärit päälle. Ja toi kahvimuki! Mä voin silittää teidän pyykit, niin kokkaatsä meille?

    VastaaPoista
  3. Ihana ylläri perheelle herätä herkullisiin tuoksuihin jotka kantautuvat keittiöstä. Kiitos ohjeesta, täytyy ehdottomasti kokeilla kunhan saadaan kotimaisia mansikoita. Iloa päivääsi Päivi!

    VastaaPoista
  4. Nam mitä herkkuja ja kuvia :) Sun pitäisi tehdä kuvakirja näistä sun kuvista!!
    Ihanaa äitienpäivää.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  5. Nuo näyttävät kyllä hyviltä ja ovat vähän erilaisia!
    Hyvää äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  6. Sinun kuvat näyttävät niin hienoilta ja noita piiraita on ehdottomasti kokeiltava!
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  7. Taas niin ihanan houkuttelevan näköisiä kuvia, että vesi herahtaa kielelle. Tuo ohje täytyy kokeilla kunhan raparperit nousee!
    Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihana yllätys perheelle. Taidan itsekin tehdä noita joskus :)

    VastaaPoista
  9. Mmm.. onpa helppo ja herkullinen ohje.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...