sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

DINNER ON THE ISLAND (in HELSINKI)

































Hei vaan, tämä kesä on kyllä yhtä herkuttelua päivästä toiseen ja viiniäkin tulee maisteltua tavallista  
enemmän. Eilen otettiin jopa vähän snapsiakin.
Olimme ystäväpariskunnan kanssa Saaressa, nimittäin ravintola Saaressa, joka sijaitsee Helsingin edustalla viiden minuutin venematkan päässä mantereesta.
(Lähikuvissa ystäväni Tiina, sekä mieheni, joka maistaa keskittyneesti kuohuvaa.)

Ruokalista oli herkullinen. Alkupalaksi otin väliruokiin kuuluvan juustolautasen ja pääruuaksi kalaa. Jälkkäriksi kardemummalla maustettua pannukakkua Ahvenanmaan tyyliin raparperihillokkeella ja jäätelöllä, ihanaa, nam. (Kurinpalautus herkkujen suhteen alkaa kun palaamme Varsovaan.)
Saaresta  sitten putputeltiin veneellä takaisin manteerelle ja istuimme vielä hetken Mattolaituri-ravintolassa ja ihailimme pimenevää iltaa.
Kiitos Tiinalle ja Mikolle mukavasta seurasta, hauskaa oli!
Saatetaanpa ottaa uusiksi vaikka Saksassa, jossa ystävämme asuvat.

Muistattehan POP UP tapahtuman perjantaina ja lauantaina täällä kesäpaikassamme Espoossa.
TERVETULOA!



Ihanaa alkavaa viikkoa!
XX Päivi

23 kommenttia:

  1. Ihania kesätunnelmia!

    Minullakin on Saareen varattuna rapujuhlat elokuussa, siellä olo on kuin olisi ulkomailla ja kaukana, vaikka niin lähellä.

    VastaaPoista
  2. Rapujuhlat Saaressa kuulostaa...IHANALTA!
    xx

    VastaaPoista
  3. Mahtavat kesätunnelmat kuvissa <3
    Reipasta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija.Sinne myös oikein aurinkoista ja hyvää viikkoa.
      XX

      Poista
  4. Onpa ihana ilta ollut! Suomen kesä on kyllä ihan parasta!

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen paikka.Kesällä saa herkutella.Pimenevissä ja lämpöisissä illoissa on aivan oma tunnelmansa.Mukavaa ja aurinkoista viikkoa./Helena :))

    VastaaPoista
  6. KesäHesa, aah....

    Leena

    VastaaPoista
  7. Ihana paikka! Ja mitkä herkut! Täytyypä pistää korvan taakse ;)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat kuvat lapsuuden ystävästäni Tiinasta. Olet onnistunut vangitsemaan Tiinan kuviin juuri niin kuin minä hänet tunnen.

    Blogisi ja kuvasi ovat aivan mahtavia. Erityisesti olen inspiroitunut kauttasi vaatetuksesta ja huiveista.

    "Kateellisena" katselen erityisesti valokuviesi upeaa tasoa ja kuvakulmia. Itse kun kuvailen arkiruokablogiini arkiruokaanyt.blogspot.fi Lumian kameralla.... ja nopeasti räiskäisten. Välillä parempia ja välillä heikompia kuvia.... Useimmiten kuitenkin heikompia.... Tämän käytännöllisyyden vain sanelee se tosiasia, että kuvaan lukuvuoden aikana myös köksän luokassa ja kädet eivät riitä enää kameran mukaan tuomiseen köksän luokkaan.

    Kati.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos Kati, Tiina on siis lapsuudenystäväsi!!
      Kommenttisi lämmittää mieltäni, mutta voin sanoa, että joskus kännykkäkameralla ''räiskityt'' kuvat ovat jotenkin enemmän tilannekohtaisia ja siksi kiinnostavampia! Käyn blogissasi heti kun tästä ehdin.
      XX

      Poista
  9. Tulossa ollaan - yritän saada tuosta naapurinkin taas mukaan! Niin ja ihanat kuvat jälleen ja kerran :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Päivi ja Micke! Ilta oli ihana.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia!!! Upeita paikkoja :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...