torstai 19. toukokuuta 2016

ALMOST SUMMER









Hei,

pihalta alkaa löytymään kaikkea kaunista maljakkoon.
Pihallamme kasvaa yhdessä nurkassa Norjan Angervo ja se on ihastuttava leikkokukkana. Välillä saatan lisätä siihen Pihlajan oksia ja milloin mitäkin.
Valon määrää yllättää minut joka aamu ja ihmettelen luonnon hentoa vihreyttä. Kevät on ihmeellistä aikaa.
Hauska on myös huomata, että naapuritaloissa tosiaan asuu tuttuja ihmisiä, joita ei kaamoksen pimeydessä juurikaan tapaa.
Nyt on kömmitty ulos valoon.
Keväällä touhu on melkoinen,
putsataan räystäitä, puuhastellaan kukkamaalla,kohennellaan pihapiiriä ja taloa sieltä täältä.

Kesä on nurkan takana ja hyvältähän se tuntuu!

Aurinkoista viikonloppua
ja käykää vilkaisemassa 
Facebookin ja Instagramin 
puolella myös.

XX Päivi

torstai 12. toukokuuta 2016

THE NEW BOOKS











HEI!

Tänään oli piristyspiikki paikallaan
ja ihana sellainen, sillä pääsin nauttimaan aamiaista
Cozyn (COZYPUBLISHING) uusiin tiloihin Korkeavuorenkadulle,
sekä juhlistamaan kahta HELSINKI-kirjaa.
Helsinki - People Make the City 
kirjaa ovat olleet kokoamassa
Laura Iisalo ja Melanie Dower.
Teoksessa esitellään pääkaupungin mansikkapaikkoja.

Samassa tilaisuudessa lanseerattiin myöskin herkullisimmista pohjoismaisista resepteistä kertova 
Helsinki Food Book,
jonka takana ovat Teresa Välimäki ja Johanna Lindholm.
Molemmat kirjat on kirjoitettu englanniksi, joten ne ovat loistavia 
lahjoja ulkomaan ystävillemme, kaukana asuville sukulaisillemme
tai omaan kirjakokoelmaan.
Itse olen ihan into-piukeana nästä kirjoista
ja haluan ne itselleni, mutta tiedän, että mukanani lähtee myös ulkomaille Suomi-viemisinä nämä kirjat. 
Saimme aamiaiseksi mm. suussasulavia uunituoreita korvapuusteja kahvin kera,sekä
luonnon jogurttia raparperihillokkeen kanssa.
Kirjoista puhuttiin ja niitä kiiteltiin, eikä ihme!





Nämä kaksi kaunokaista sitten ovat samasta kustantamosta.
Karita Tykän kaunistakin kauniimpi
SOKERITON-kirja,
josta löydät helppoja, inspiroivia ja uskomattoman hyvänmakuisia reseptejä.
Kuvaajana on toiminut Viola Minerva Virtamo, joka on saanut herkut suorastaan hehkumaan.
(Violan jälki näkyy myöskin Helsinki - People Make the City-kirjassa.)

Sitten on vielä hyvän olon
JÄÄTELÖKIRJA,
josta löydät 80+ reseptiä helppoihin ja
hyvää tekeviin jäätelöihin.
Kirjan tekijöitä ovat 
Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio.
(Nämä kyseiset kaksi kirjaa on julkaistu aivan äskettäin.)

”Ilosta syntyy kaikki luominen, ilo sillä on tukenaan, iloa kohti se kulkee ja iloon sen on palattava.” (taiteilija Hannu Väisänen)
Pieni kustantamo on julkaissut vauhdilla paljon UPEITA kirjoja
ja toivon pian saavani niistä muutamia myös kaupalleni.
Tuhannet kiitokset 
COZYPUBLISHING.

xx Päivi

HEI, voit ilmoittautua myös tekstarilla; 040 5494027/tervetuloa!

torstai 5. toukokuuta 2016

WOW WHAT A DAY!










Vau, mikä päivä...
vapaata, lämmintä ja herkuttelua.
Nythän on kesä!!

No, aloitin aamun imuroimalla ja moppaamalla lattiat.
(Jonkinlaista elämänhallintaa kai tuo siivoaminen.)

Istuin myös terassilla ja nautin lämmöstä herkutellen, sekä
selaillen hajamielisenä sisustuslehtiä.
(Vatsa ei kylläkään huuda jippiitä herkuista,
vaikka suu niin tekeekin.)

Olen ollut jotenkin saamaton ja väsynyt.
Vatsa on reistaillut ja vessassa on juostu jo reilun viikon ajan kahdeksan kertaa päivässä, turvottaa, kipuilee ja
veto on jotenkin poissa.
(Toivottavasti ei ollut liian intiimiä puhetta :-)).
Jonkinlaisesta stressistä kaiketi kysymys.
Tarvitsin niin tämän päivän itselleni.

Juttelimme ystäväni kanssa puhelimessa ja koska asumme molemmat täällä Espoossa, pyysin häntä hyppäämään autoon ja ajamaan meille seurakseni,
kun laitoin ruokaa ja sain samalla ruokaseuraa.
Ruokakin maistuu paremmalle kun sen jakaa jonkun kanssa. 

Meidän pikku-Bea on leikattu peppupuolelta viimeisen vuoden aikana kolme kertaa ja nyt näyttää siltä, ettei kolmaskaan leikkaus tepsinyt, vaan iho on rikki jälleen ja nähtävästi fisteli syntymässä. Olen surullinen, koska en tiedä miten voimme auttaa pientä suloista karvalastamme ja parantuuko Bea koskaan.
Kerron tästä enemmän myöhemmin,
mutta asia painaa minua ja kun yöllä herään, alan miettiä ja ajatukset hyppäävät toiseen ja kolmanteen...

Kello on jo kymmenen illalla, mutta kipaisen vielä saunaan.

Nautitaan tästä kesäisestä lämmöstä
ja toivotankin teille aurinkoisia
päiviä ja iloa elämäänne!

XX Päivi

tiistai 26. huhtikuuta 2016

WELCOME HOME










Joskus kotiintulo voi olla ikävää,
jos kotona odottaa kaaos;
keittiö täynnä likaisia astioita,
aamiaistarvikkeet lojuvat pöydillä,
roskapussit haisevat ovenpielessä.

Tai kun on taiottava nopeasti jotakin syötävää,
jotta ehtisi vielä illan aikana hoitaa rästityöt.
Joskus voi vain olla melankolinen fiilis,
kun väsymys painaa.

Kotiintulo voi olla myös iloinen tapahtuma;
silloin kun kotona on joku, joka odottaa sinua,
tai huomaat, että koira on käytetty ulkona ja syötetty,
astianpesukone on tyhjennetty ja roskapussit ovat 
hävinneet ovenpielestä.
Tai kun voit nauraa yhdessä jonkun kanssa.

Toivon, että sinulla olisi noita iloisia kotiintuloja
töistä, opiskeun parista, lääkäristä tai
mistä sitten tuletkaan.

Mukavaa viikon jatkoa!

XX Päivi

P.S. 
Kuvat otti keittiössämme 
kevätlomalaisemme Matilda.
(Vaatteeni ovat monday TO sunday kaupaltani)



Kysyisipä joku nyt vielä, 
ottaisinko kahvia ja voileivän...

torstai 21. huhtikuuta 2016

TRENDY STUFF













Hei,

tänään minulla oli hetki aikaa kuvata kaupalla.

Mikä mahtaa nyt olla sisustuksessa se ''IN'' ja ''MUST''.
No, kyllähän se on selkeästi kaikki
luonnonmateriaalit.

Itse olen valinnut näihin kuviin mm. minulle niin rakkaan käsintehdyn monday TO sunday-keramiikan.
Viehättävyys piilee siinä, että jokainen lautanen ja kuppi on uniikki
ja kaikki ovat konepesun kestävää keramiikkaa.

Ensimmäisessä kuvassa oleva kangasvarjostin on myöskin käsintehty ja -painettu, suloinen...

 Korit, viherkasvit, kasvi-ja ötökkätaulut ovat edelleen hyvin trendikkäitä.
Entäpä sitten taljat.
Kuvassa oleva lampaantalja on luomu sellainen ja ekologisesti käsitelty, sekä täysin myrkytyn Gotlannin lampaasta.

Vanhat puiset penkit, sekä jakkarat miellyttävät erityisesti silmääni.
Käsittelemättömät puuhuonekalut ja piensisustustavarat huokuvat lämpöä ja tuovat kodikasta ilmettä moderniinkin kotiin.

Kuvatessani huomasin itsekin,kuinka paljon kaupalta löytyykin 
käsintehtyjä ekologisia tuotteita.


Tiedättekö, minä niin haluaisin olla stylisti tai visualisti,
joka kokoaa erilaiset miljööt kuvauksia varten...
se on niin hauskaa ja viehättää minua kovin.
Onnekseni saan kaupassani hiukan toteuttaa tätä puolta itsestäni.
Palkkaisikohan joku minut?? :-))

Ihanaa loppuviikkoa!

XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...