torstai 5. toukokuuta 2016

WOW WHAT A DAY!










Vau, mikä päivä...
vapaata, lämmintä ja herkuttelua.
Nythän on kesä!!

No, aloitin aamun imuroimalla ja moppaamalla lattiat.
(Jonkinlaista elämänhallintaa kai tuo siivoaminen.)

Istuin myös terassilla ja nautin lämmöstä herkutellen, sekä
selaillen hajamielisenä sisustuslehtiä.
(Vatsa ei kylläkään huuda jippiitä herkuista,
vaikka suu niin tekeekin.)

Olen ollut jotenkin saamaton ja väsynyt.
Vatsa on reistaillut ja vessassa on juostu jo reilun viikon ajan kahdeksan kertaa päivässä, turvottaa, kipuilee ja
veto on jotenkin poissa.
(Toivottavasti ei ollut liian intiimiä puhetta :-)).
Jonkinlaisesta stressistä kaiketi kysymys.
Tarvitsin niin tämän päivän itselleni.

Juttelimme ystäväni kanssa puhelimessa ja koska asumme molemmat täällä Espoossa, pyysin häntä hyppäämään autoon ja ajamaan meille seurakseni,
kun laitoin ruokaa ja sain samalla ruokaseuraa.
Ruokakin maistuu paremmalle kun sen jakaa jonkun kanssa. 

Meidän pikku-Bea on leikattu peppupuolelta viimeisen vuoden aikana kolme kertaa ja nyt näyttää siltä, ettei kolmaskaan leikkaus tepsinyt, vaan iho on rikki jälleen ja nähtävästi fisteli syntymässä. Olen surullinen, koska en tiedä miten voimme auttaa pientä suloista karvalastamme ja parantuuko Bea koskaan.
Kerron tästä enemmän myöhemmin,
mutta asia painaa minua ja kun yöllä herään, alan miettiä ja ajatukset hyppäävät toiseen ja kolmanteen...

Kello on jo kymmenen illalla, mutta kipaisen vielä saunaan.

Nautitaan tästä kesäisestä lämmöstä
ja toivotankin teille aurinkoisia
päiviä ja iloa elämäänne!

XX Päivi

tiistai 26. huhtikuuta 2016

WELCOME HOME










Joskus kotiintulo voi olla ikävää,
jos kotona odottaa kaaos;
keittiö täynnä likaisia astioita,
aamiaistarvikkeet lojuvat pöydillä,
roskapussit haisevat ovenpielessä.

Tai kun on taiottava nopeasti jotakin syötävää,
jotta ehtisi vielä illan aikana hoitaa rästityöt.
Joskus voi vain olla melankolinen fiilis,
kun väsymys painaa.

Kotiintulo voi olla myös iloinen tapahtuma;
silloin kun kotona on joku, joka odottaa sinua,
tai huomaat, että koira on käytetty ulkona ja syötetty,
astianpesukone on tyhjennetty ja roskapussit ovat 
hävinneet ovenpielestä.
Tai kun voit nauraa yhdessä jonkun kanssa.

Toivon, että sinulla olisi noita iloisia kotiintuloja
töistä, opiskeun parista, lääkäristä tai
mistä sitten tuletkaan.

Mukavaa viikon jatkoa!

XX Päivi

P.S. 
Kuvat otti keittiössämme 
kevätlomalaisemme Matilda.
(Vaatteeni ovat monday TO sunday kaupaltani)



Kysyisipä joku nyt vielä, 
ottaisinko kahvia ja voileivän...

torstai 21. huhtikuuta 2016

TRENDY STUFF













Hei,

tänään minulla oli hetki aikaa kuvata kaupalla.

Mikä mahtaa nyt olla sisustuksessa se ''IN'' ja ''MUST''.
No, kyllähän se on selkeästi kaikki
luonnonmateriaalit.

Itse olen valinnut näihin kuviin mm. minulle niin rakkaan käsintehdyn monday TO sunday-keramiikan.
Viehättävyys piilee siinä, että jokainen lautanen ja kuppi on uniikki
ja kaikki ovat konepesun kestävää keramiikkaa.

Ensimmäisessä kuvassa oleva kangasvarjostin on myöskin käsintehty ja -painettu, suloinen...

 Korit, viherkasvit, kasvi-ja ötökkätaulut ovat edelleen hyvin trendikkäitä.
Entäpä sitten taljat.
Kuvassa oleva lampaantalja on luomu sellainen ja ekologisesti käsitelty, sekä täysin myrkytyn Gotlannin lampaasta.

Vanhat puiset penkit, sekä jakkarat miellyttävät erityisesti silmääni.
Käsittelemättömät puuhuonekalut ja piensisustustavarat huokuvat lämpöä ja tuovat kodikasta ilmettä moderniinkin kotiin.

Kuvatessani huomasin itsekin,kuinka paljon kaupalta löytyykin 
käsintehtyjä ekologisia tuotteita.


Tiedättekö, minä niin haluaisin olla stylisti tai visualisti,
joka kokoaa erilaiset miljööt kuvauksia varten...
se on niin hauskaa ja viehättää minua kovin.
Onnekseni saan kaupassani hiukan toteuttaa tätä puolta itsestäni.
Palkkaisikohan joku minut?? :-))

Ihanaa loppuviikkoa!

XX Päivi

maanantai 18. huhtikuuta 2016

TWO DAYS IN BED












Hei,

sairashan ihminen voi toki olla,
mutta ei niin sairas, etteikö jaksaisi hiukan
suunnitella ja toteuttaakin uusia sisustusideoita.

Ensimmäistä kuvasta ei heti huomaa, että ollaan meidän makuuhuoneessa.
Minähän voin kokeilla täällä erilaisia variaatioita, varsinkin kun se meidän isäntä on siellä toisessa kodissa Varsovassa, eikä täten pääse kokemaan kun lukulamppu vaihtuu toiseksi tai huone myllätään totaalisesti ylösalaisin.

Minä todellakin sairastuin, vaikka olin juuri kaupassani sanonut asiakkaalleni (lue:Merville), etten juurikaan ikinä saa flunssaa, influenssasta puhumattakaan ja heti seuraavana yönä olikin kurkku niin kipeä, 
kuin joku olisi raastinraudalla limakalvojani raastanut.
Lauantaina olin vielä kaupalla, vaikka kurkkua kivisti ja pää oli kuin moukarilla käsitelty.
Ilta menikin sitten jotenkin puoli-tokkurassa,
sunnuntai ja maanantai vuoteessa, lukuunottamatta tätä pientä stailausta.

Suloinen ystävä, Maarit, toi minulle leipomaansa herkullista suklaatorttua, jotta voisin keittää itselleni päiväkahvit ja vähän herkutella.
Suklaatortulla oli ihan kotiinkuljetus ovelle ja sekös
mieltäni lämmitti ja minähän siitä niin piristyin, että aloin 
suunnitella makuuhuoneen sisustusta uusiksi :-))
Kiitos Maarit huolenpidosta!

Huomenna palaan tiskin taakse ja uusia juttujakin saapunut kaupalle!!

Oikein aurinkoista ja viehkeää alkanutta viikkoa!!

XX Päivi

torstai 14. huhtikuuta 2016

A LITTLE SHOP BY monday TO sunday HOME













Hei,

tämän postauksen aihe lähti siitä, kun poikamme Aleksin ystävä tuli kaupalle tekemään haastattelua yrittäjyydestäni omaa opiskeluaan varten.

Siinä samalla kun vastailin hänen kysymyksiinsä,
aloin todella miettimään mitä yrittäjyys oikein minulle merkitsee.
Pieni kauppa on muodostunut minulle hyvin tärkeäksi, myös ihan fyysisenä paikkana ja vieläpä hyvin lyhyessä ajassa.
Minulla on aina hyvä olla, kun olen kaupalla,
en stressaa, enkä murehdi. Kun olen töissä, minun paikkani on juuri siellä, eikä missään muualla, eikä minulla ole kiire mihinkään.
Kauppa on kuin oma pieni maailmansa.

Kauppiaana olemisen lisäksi sydäntäni lähellä on kauneus, jota mielelläni jakaisin kaikille. 
On myöskin huikean hauskaa suunnitella tuotteita ja nähdä ne sitten valmiina, kuten vaikka valkoiset käsintehdyt keramiikka-astiat.

Parasta työssäni ovat kuitenkin asiakkaat, ihanat naiset, miehiä unohtamatta (joka on kyllä melkoisen pieni osa :-)).
Tämän olen aiemminkin täällä maininnut,
mutta niin se vain on.
Olemme kyllä hyvin pitkälle samanlaisia...me naiset,
olimmepa sitten missä ammatissa tahansa, perheellisiä tai perheettömiä.
Kaupalla vaihdetaan ajatuksia, nauretaan ja välillä puhutaan vaikeistakin asioista.
Useimmiten tunnelma on hyvin kevyt ja jollakin tavoin kupliva.
Puhutaan naiseudesta, puhutaan perheestä; lapsista ja miehistä, puhutaan työstä ja haaveista, puhutaan myös pettymyksistä. Puhutaan lemmikeistä, uuden kokemisesta, matkoista, sekä uusista elämyksistä.
Puhutaan ruuasta, siivouksesta, kaiken kattavasta arjesta.
Puhutaan kaikesta.

Minä olen yrittäjä ja juuri tällä alalla,
koska se on ihanaa.

Työn määrä on melkoinen ja usein päivät venyvät hyvin pitkiksi;
on tilauksia, reklamaatioita, uusien tuotteiden etsintää ja hankintaa,
sähköpostia tulee paljon, valokuvien ottamista, facebookin päivitystä jne jne. Lisäksi on tavaratoimitukset, tavaroiden purku, vaatteiden ''silitys'' ja paikoilleen asettaminen ja hinnoittelu. 
Pakkausjätteiden poiskorjaaminen, siivoaminen jne jne.
On oltava ajan hermolla, somessa...
Iärkeintä edelleen on kuitenkin asiakkaan kohtaaminen, asiakkaan, joka on kuin vanha tuttu.

Toivon, että kauppaani on helppo ja hyvä tulla
ja toivon myös, että sieltä lähdetään hyvällä mielellä,
olipa ostoksia tai ei.

Haluankin kiittää teitä ihanat asiakkaani
ja sen kunniaksi kaikki kevään/kesän -16 vaatteet (ei koske kevään farkkuja) ovat 
-20%
perjantaina, sekä lauantaina.
TERVETULOA viihtymään!

XX Päivi


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...