torstai 10. maaliskuuta 2016

WAKE UP AND MAKEUP









Hei,

meikkaaminen on minulle oikeastaan yhtä tärkeää kuin pukeutuminen tai peseytyminen
ja se kuuluu minun jokapäiväisiin rutiineihini, enkä voi kuvitella lähteväni ulos ovesta laittamattomana. Tämähän on täysin tottumiskysymys. 
Muistan lapsena, teininä ja nuorena äitinä aina seuranneeni omaa äitiäni, joka laittoi joka päivä kauniin arkimeikin kasvoilleen ja punaisen huulipunan huuliinsa tai tätini,
joka oli loppuun saakka huoliteltu ja kauniisti meikattu.
Meikkaus ei suinkaan ole itsetarkoitus, mutta tuntisin itseni alastomaksi, jos en ehostaisi kasvojani.
Puhdistan ihoni aina iltaisin, enkä muista käyneeni nukkumaan koskaan meikit päällä. 

Käytän tietysti kosteusvoidetta/päivävoidetta ja sitä vaihtelen aina sen mukaan kun markkinoille uutta ilmestyy, kuitenkin niin, että viime vuosina olen suosinut Lumenen tuotteita, koska ne sopivat iholleni erinomaisesti.
Käytän myös päivittäin meikkivoidetta, mutta levitän sen arkisin vain ja ainoastaan poskipäille, keskiotsaan, hiukan nenälle ja leuankärkeen. Täten voiteen on hyvä olla hyvin lähellä ihon omaa väriä ja melko kevyttä.
Uskonkin, että ohut kuultava meikkivoide on toiminut kosteusvoiteen lisäksi kasvojeni suojana asuessamme vuosia kuumissa miljoonakaupungeissa Aasiassa.

Saadakseni iholle hehkua, käytän kesät talvet hiukan aurinkopuuteria.
Poskipunani on yleensä melko heleänpunainen ja sitä käytän myös päivittäin.


Silmien ympärille laitan siihen tarkoitettua kevyesti peittävää vaaleaa voidetta kosteuttavan silmänymärysvoiteen päälle, koska iän myötä silmänympärysiho aina tummuu, samoin kuin silmän sisänurkat.
(Kuvassa se on pieni vaaleansininen tuubi.)

Silmät meikkaan siten,
että rajaan silmät pehmeällä silmänrajauskynällä (haha, sehän on tuo kuvassa näkyvä pienen pieni pätkä) ja pehmennän rajauksen siihen sopivalla pensselillä. Rajaukset tulevat sekä ylä, että alapuolelle, saatan  lisätä hiukan vielä kajalia terävöittämään katsetta.
Koska ikä vaalentaa omia värejä (paitsi nuo silmänaluset, jossa käy toisinpäin), ovat kulmakarvani valjut ja ohentuneet, täten värjään kulmat keskiruskealla kynällä.
Lopuksi vielä ripsiväri ja se minulla on ollut jo vuosia vesiliukoinen 38 asteen vedessä poispestävä maskara.
Luomiväriä sipaisen vain juhliin ja silloin se on usein tummaharmaa, mattaväri.

Ai, niin se tärkein vielä...
IHANA huulipuna!!! Kuka voi elää ilman huulipunaa, kysyn minä. Olen vaihtanut punani viimeaikoina vaaleampaan eli entinen korallipunainen on vaihtunut hiukan hillitympään. Huulet on myös hyvä rajata huulien värisellä kynällä, jolloin puna näyttää siistimmältä.
Huulipunia minulla on muutaman euron punasta vähän kalliimpiin, tärkeää on tietysti väri, sekä koostumus, ei merkki.

Tähän kaikkeen menee se oma aikansa aamuisin, mutta sitten tunnen olevani valmis uuteen päivään.
Meikkaanko sitten kotona ollessani...kyllä. Jos pukeudun, niin myöskin meikkaan. Jos minulla on pyjamapäivä, olen naturel, enkä heiluttele meikkipensseleitä.
Meikkituotteeni eivät ole kalliita, enkä tuhlaa ehostamiseen, vaan käytän tuotteet loppuun ja sitten vasta ostan uuden. Voiteita minulla kuitenkin on useita; on kirkastavaa, heleyttävää, kohottavaa jne. Tärkeintä kuitenkin on, että voide kosteuttaa ihoa.

Olenko siis turhamainen, en ole omasta mielestäni.
Meikki antaa minulle itsevarmuutta ja tunnen itseni naiselliseksi.

Nyt lähdenkin tästä töihin ja tietysti meikattuna :-))
ja toivotan teille ihanaa päivää,
sekä loppuviikkoa!!

Xx Päivi

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

WHO AM I (Tea)










Hei,

tämän naisen olen tuntenut jo yli kolmisenkymmentä vuotta.
Olemme lisäksi samalta pieneltä paikkakunnalta, Kotkasta kotoisin. 
Tea asuu miehensä kanssa Helsingissä vasta hankkimassaan kodissa. Pariskunta on muuttanut viime vuosina ripeään tahtiin ja Teasta on kehkeytnyt 
suorastaan ammattimainen remonttien asiantuntija.
Aikuiset pojat asuvat jo omillaan ja nykyinen koti onkin kahden aikuisen kaupunkikoti.
Tällä hetkellä Tea ei ole vakituisessa työsuhteessa, vaan auttaa tarvittaessa miestään tämän yrityksessä.

Mikä on nyt ajankohtaista elämässäsi?
Hiihtokausi Tahkolla, joogan opettelu, sekä uuden kodin sisustuksen suunnittelu. Kevättä rinnassa.

Millainen sisustaja olet?
Maanläheiset värit ja paljon valkoista. 
Tea sanoo olevansa vahvasti koti-ihminen ja pesän rakentaminen on tärkeä osa elämää.
Muutto maalaiskodista kaupunkikotiin edellyttää jonkinlaista sistuksen päivittämistä.
Tea ei kaihda tarttua pensselin varteen ja monet huonekalut ovat saaneet uuden maalipeitteen tämän reippaan rouvan käsissä.

Millainen pukeutuja olet?
''Simple''. Värimaailma on hyvin hillitty ja 
yllätys, yllätys farkut, sekä valkoinen paita ovat usein perustana pukeutumiselle.
Vaatekauppojen kiertely on Tean mukaan melko rasittavaa puuhaa ja sen vuoksi hän suosiikin pieniä putiikkeja.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Näin äkkiseltään Tealle tulee heti mieleen terveys, koti, sekä läheiset ihmiset.
Myös aurinko ja puhdas koti lisäävät onnellisuuden tunnetta.

Mistä haaveilet?
''Haaveilen yksinkertaisista asioista, kuten kesän lämmöstä, uusista kokemuksista, sekä tärkeästä laatuajasta oman puolison kanssa'', hymyilee Tea. 

________________


Teille ihanat lukijat,
toivotan suloista sunnuntai-iltaa, sekä mukavaa alkavaa viikkoa!

XX Päivi

torstai 3. maaliskuuta 2016

SOMETHING FEMININE







Hei,

tässä istun sohvalla ja aivan kyljessä kiinni on pieni,
karvainen otuksemme Bea. Kello alkaa olla jo yksitoista illalla ja vuode kummasti kutsuu.

En kuitenkaan malttanut olla laittamatta tähän muutamaa kuvaa kaupalle tulleista tuotteista-
niin naisellista,
hiukan ''bling blingiä'', kevään kukkakuvioita, rusettia, sekä silkkiä.
Olkoon ulkona ilma mikä tahansa, on maaliskuu minulle jo kevätkuukausi ja sitä nyt juhlistamaan. Kaupalla on joitakin tuotteita KEVÄTSTARTIN kunniaksi jopa -40%, mohairneuleet -20% perjantaina, sekä lauantaina.

Oikein rentouttavaa viikonloppua!

XX

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

WHO AM I (Päivi)












Hei,

muistatteko, että noin pari viikkoa sitten aloitin blogissani ''juttusarjan'' WHO AM I.
No, nytpä onkin sitten minun vuoroni.
Osa lukijoista on uusia, joten voinen mainita muutaman sanan itsestäni.
Olen ensinnäkin äiti viidelle ja tämä on minun saavutuksistani suurin ja myöskin tärkein asia elämässäni. 
Lapseni ovat kaikki jo aikuisia yhtä lukuunottamatta.
Asumme mieheni kanssa ''kahta maata'' eli mieheni on tällä hetkellä Varsovassa, jossa nuorimmaisemme käy kansainvälistä koulua. Lukiota on jäljellä vielä ensi vuosi. 
Itse muutin takaisin Suomeen reilu puolitoista vuotta sitten aloittaakseni yrittäjänä. Tällä hetkellä vakituisesti kanssani asuu meidän Espoon kodissamme nuorimmaisemme,  20-vuotias Axel.
Matkustamme mieheni kanssa Helsinki-Varsova väliä ainakin vielä ensi vuoden.

Perheenä olemme asuneet ulkomailla yhteensä noin 15 vuotta;
Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja Puolassa.

Nyt pyöritän Suomessa omaa pientä Lifestyle putiikkia ja
suunnittelen tuotenimelleni keramiikka-astioita, sekä pellavavuodevaatteita. Putiikista löytyy myös muita sisustustavaroita, sekä vaatteita.
Oma putiikki oli minulle haaveiden täyttymys ja olen iloinen, että pystyin toteuttamaan unelmani. Olen toiminut viimeksi kriisityössä eli varsinainen ammattini on sisustamisen ja vaatepuolen ulkopuolelta.

Mikä on ajankohtaista elämässäni?
Tähän aikaan vuodesta minusta tulisi hyvä kokopäivätoiminen kevään odottaja ja heti perään kesän kaipailija. Haaveilen ja kiikun välillä pilven reunalla. Tänä keväänä on ajankohtaista ainakin kaksi lehtijuttua ja kolmaskin tehdään huhtikuussa. Kerron näistä lisää kun ne ovat ajankohtaisia.
Nyt suunnittelemme myös pientä matkaa mieheni ja nuorimmaisemme kanssa pääsiäisen tienoille, katsotaan onnisttuko se.

Mikä tekee minut onnelliseksi?
No, aika pienet asiat.
Kuten vaikka kuvista näkyy, nautin ihanan aamiaisen tänään.Olen vähän sellainen elämännautiskelija. Rakastan myös kukkia ja ostelen niitä erityisesti kauppaani ilahduttamaan itseäni ja ihania asiakkaitani.
Minut tekee onnelliseksi myös, kun tuntematon hymyilee minulle tai sanoo kohteliaan sanasen. 
Onnea on lintujen laulu, tippuvat räystäät, puhelut lapsiltani, musiikki autossa kun ajan...
Rakastan matkustamista ja se tekee minut valtavan onnelliseksi, samoin myös niinkin yksinkertainen asia, kuin omassa vuoteessa hyvät unet.

Mistä haaveilen?
Toivon, että voisin mahdollisesti vielä asua ulkomailla, suuri, suuri haave olisi asua talvet lumen ja kylmän ulottumattomissa.
Haaveilen joka päivä myös pienistä asioista ja 
pienillä haaveilla on iso merkitys :-))

Millainen pukeutuja olen?
Aika rento, sanoisin. Minulla ei ole juhla-tai arkivaatteita,
vaan voin hyvin juhlia farkut jalassa ja juhlan kunniaksia vetäisen silkkipaidan päälle farkkujen seuraksi tai kiedon kaulaani juhlavan huivin. Satsaan mielummin arkeen kuin juhlaan.
Vaaleat, puuteriset värit ovat mieleeni,
sen mukaan valitsen myös vaatteet kauppaani;
naisellista ja rentoa. Hankin vaatteet myyntiin kuin hankkisin ne itselleni.

Millainen sisustaja olen?
Voisin viitata edelliseen vastaukseen eli olen sisustajana rento,
pitäydyn vaaleissa väreissä ja luonnonmateriaaleissa. Kodissa pitää olla kerroksellisuutta, niitä aarteita. Kodissani tärkeällä sijalla ovat mm. sisustustyynyt ja valaisimet. Sohvan pitää olla istuvuusmukavuuden lisäksi maattava ja helppohoitoinen.

No, tässäpä oli sitten tämä postaus.
Lähden pyörittelemään ja paistamaan lihapullia.
Istun tässä olohuoneessamme, kello on puoli kuusi, eikä ole vielä pimeää...tämä on kuin ihme!!!!!

Ihanaa viikkoa!

XX Päivi


tiistai 23. helmikuuta 2016

LOVELY











Hei,

nyt on hiihtoloman aika ja nuorimmaiseni lensi Suomen kotiimme
minun ilokseni. 
Kamera rakastaa tytärtäni ja minä kuvaisin häntä päivästä toiseen jos vain saisin ja voisin.

Tänään myös vanhempi tyttäreni tuli yhdeksi yöksi, jolloin minulla on täällä viidestä lapsestani neljä :-))
Parasta aikaa kirjoittaessani tätä olemme kaikki kolme somettamassa meidän isossa vuoteessamme vierivieressä;
Axel, Aino-Kaisa ja minä. Samalla katselemme löytämiämme videopätkiä, joita sitten näyttelemme toisillemme ja nauramme kippurassa...
Tämä on sitä laatuaikaa ja rakastan tätä.


Kauppani on kiinni keskiviikkona ja torstaina,
mutta jos sinulla on jokin tuote mielessäsi minkä välttämättä haluaisit tai tarvitset, niin soita minulle, voin avata kaupan oven mielelläni, jos vain olen tässä kotosalla (ajan kaupalle viidessä minuutissa):
040 5494027
Perjantaina ja lauantaina olen kaupalla taas normaalisti.

Kaikille hiihtolomalaisille suloisia lomapäiviä ja
muille huikean ihanaa viikkoa!

XX Päivi

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

WHO AM I (Maarit)









Hei,

minulla alkaa nyt sellainen ''sarja'' täällä blogissani kuin ''WHO AM I''Pyydän aina silloin tällöin eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia naisia kertomaan hiukan itsestään, joko omassa kotonaan, meillä, siis minun kotonani tai jossakin kahvilassa.
Postauksissa ei ole valitettavasti mitään logiikkaa, vaan niitä tulee sitä mukaa kun saan juttuja tehtyä.

Ensimmäisenä on ihana Maarit, jonka luona käväisin tässä joitakin viikkoja sitten.
Tämän nuorekkaan naisen elämä on muuttunut melkoisesti, sillä hän on jäänyt äskettäin pois vakituisesta työstään kosmetiikkamaailmassa Lumenelta.
Työkseen hän suunnitteli ja ideoi meikkejä, sekä värejä ja myöskin  tuotepakkauksia. Monet sävyt ovat saaneet nimensä Maaritin ''kynästä''. Kuulostaa mielenkiintoiselta, ainakin minusta.

Maarit asuu miehensä kanssa Espoossa, kauniissa omakotitalossa.
Kaksi aikuista lasta asuvat omillaan ja hän on tällä hetkellä yhden lapsen isoäiti (kukapa uskoisi) ja pian tuplaisoäiti.

Minulla on tässä viisi kysymystä, joihin halusin kuulla vastauksen.

1. Mikä on ajankohtaista elämässäsi?
 ''Nyt uutena asiana elämässä on tietynlainen vapaus ja aikaa tehdä erilaisia asioita, joista nauttii ilman sen kummempia aikatauluja''.

Maarit on äskettäin ryhtynyt bloggaamaan. Sopusointuja niminen blogi sai alkunsa. (Käykäähän tutustumassa, sinne pääse TÄÄLTÄ ). Blogin kirjoittaminen ja valokuvaaminen on ollut antoisaa ja hän kertookin kulkevansa nyt enemmän''silmät auki''
aistiakseen maiseman, sekä valon aivan eritavalla.

2. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
 ''On tärkeää, että perhe on lähellä;
mies, omat vanhemmat, lapset ja lapsenlapset.'' 

3. Mistä haaveilet?
'' Haaveilen näkeväni kirsikkapuiden kukkivan Japanissa
ja Laventelien Etelä-Ranskassa''. 

4. Millainen pukeutuja olet?
Vastaus tulee nopeasti:
''Farkut ja valkoinen paita'' :-))
(Kuvissa Maaritilla on muuten kaupaltani ostetut farkut ja paita...)
Tyyli on ajaton, mutta kuitenkin trendikäs ja tietysti naisellinen.
Merimiesraidat, kashmir, silkkipaidat...
Asusteet ovat tärkeitä ja käsilaukut varsinkin ihastuttavat.
Korut ja huivit kuuluvat osana pukeutumiseen.

5. Millainen sisustaja olet?
Kodissa on hyvä olla kerrostumia; aarteita ja muistoja, 
vanhaa, sekä uutta.
Lampuilla, matoilla, sekä tyynyillä saa helposti uusittua sisustusta. 
Maarit kertoo veivaavansa esineitä paikasta toiseen,
kun yksi tavara vaihtaa paikkaa, syntyy siitä helposti ketjureaktio,
jolloin useampi esine löytää uuden paikan tässä klassisen kauniissa kodissa.Hymyilyttää täällä, sillä se kuulostaa jopa pelottavan tutulta.

Kiitos Maarit, että päästit minut kurkistamaan
kauniiseen kotiinne ja että olen saanut tutustua sinuun.

Ensi kerralla WHO AM I- kirjoitelmassa tapaamme toisen viehättävän naisen.

Ihanaa loppuviikkoa!
Kaupalla huomenna, torstaina, paljon kevään uutuuksia -20%,
tervetuloa!!!

XX Päivi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...