Unelmista tulee totta,
kun ei kurota kuuta taivaalta ja tavoittelee unelmaansa sitkeästi.
Yksi unelma on toteutumassa tässä ihan piakkoin.
Jo se, että en ulkomailta palattuani hakeutunut takaisin omaan palkkatyöhöni, vaan heittäydyin yrittäjäksi,
oli uskalias askel.
Olisin luultavasti löytänyt omalta alaltani töitä, sillä minun ammatissani ikä ja elämänkokemus eivät ole pahasta vaan hyvästä,
mutta halusin tehdä jotakin luovaa ja tyoskennellä kauniiden asioiden parissa ja toteuttaa ideoita, joita
pääparkani oli pullollaan :-))
En ole bisnesnainen, en sitten alkuunkaan. Minulle tässä yrittäjyydessä on tärkeää ja ihanaa juuri se, että saan käyttää luovuuttani ja tavata mukavia ihmisiä, joiden kiinnostuksen kohteet ja harrastukset ovat lähellä omiani.
Tietysti olisi suuri plussa, jos vielä ymmärtäisi bisneksen päälle
ja saisi palkkaakin.
Kauppani avajaiset lähestyvät kovaa vauhtia ja puuhaa tuntuu vaan riittävän.
Mieheni on ollut suureksi avuksi, yhdessä ihmetellään miten toteutetaan ideoita, joita olen saanut päähäni :-))
Välillä juodaan pullakahvit ja sitten taas mietitään ja lopulta jopa tehdäänkin jotakin.
Olen kaiketi ihminen, joka kaipaa koko ajan jonkinlaista projektia elämäänsä, sillä niitä ei todellakaan ole elämästäni puuttunut.
Nyt kun muuttotahtimme on hellittänyt ja yritän juurtua Suomeen, niin jotakin muutosta täytyy ilmassa kuitenkin väreillä...
Lapset on saatu suuriksi, pieninkin jo pärjää.
Työ ja harrastus samassa paketissa ei ole yhtään hullumpi vaihtoehto.
Huomenna meidän puolalainen au pair tyttömme Varsovasta tulee tänne ja perjantaina suuntaamme mieheni kanssa kaksin kohti Porin ''jatseja''.
Eiköhän se tästä.
Ihanaa viikon jatkoa!
Terkuin Päivi
XX