maanantai 13. heinäkuuta 2015

FISKARS & BILLNÄS








Hei,

sain kutsun Fiskarsin Antiikkipäiville Vanhalle veitsitehtaalle.
Tuumasta toimeen ja me tytöt hyppäsimme autoon ja ajaa hurautimme täältä Espoosta Fiskarsiin. Samalla vietimme ystäväni Leenan kanssa
laatuaikaa ja hauskaa oli.

Antiikkipäivät ovat viehättävä ja monipuolinen kesätapahtuma antiikista, designista, vintagesta, sekä taiteesta kiinnostuneille.
Muutama tavara eksyi omaankin kassiin.
Käväisimme kahvilla, sekä lounaalla ja haimme herkut kotiin suloisesta suklaapuodista.

Lähtiessä kurvasimme vielä lähellä olevaan Billnäsiin ja tietty siellä oleville antiikkimarkkinoille.

Päivä oli siis täynnä vanhoja puulaatikoita, hyllyjä, koreja jne jne. Kauniita tavaroita ja kauppakin tuntui käyvän.

Täällä kotona Espoossa
olemme olleet joka päivä uudella kaupallani mieheni kanssa nikkaroimassa ja maalaamassa. Mukaan evääksi otetaan termoskannullinen kahvia ja kakkupalat. Aika mukavaa yhdessäoloa; radio soi ja on leppoisaa...ei tunnu verenmakua suussa :-))
Pian tietysti iskee paniikki, kun on vielä niin paljon tekemättä, mutta näillä mennään nyt!

Terkuin
Päivi
XX

torstai 9. heinäkuuta 2015

SNEAK PEEK
























Hei,

tässä kurkistus pian avattavaan kauppaani.
Aika on kulunut siivillä ja paljon on tekemistä...
kivaa sellaista.
Vielä on tuotteita tulossa ja on valloittavaa availla 
lähetyksiä, sekä pyöriä kauniiden esineiden keskellä kuin 
lapsi karkkikaupassa.
Nauroin ystävälleni, että taidan ottaa makuupussin mukaani 
ja nukkua kaupassani, niin mukavalta olo siellä tuntuu :-))
Miehenikin oli täällä muutaman päivän töissä
ja töissä myös minulla...ilman palkkaa!
Jatkamme tästä kunhan hänen lomansa alkaa.
Nyt on maalattu, kiinnitetty hyllyjä, listoja jne.
Kauppa näyttää kuvissa melko valmiilta, mutta ei todellakaan ole,
lattioilla on paljon rojua ja keskeneräisiä viritelmiä, jotka
olen onnistuneesti rajannut kuvista.
Tuotteita siis vielä tulossa, mm. syksyn vaatteet ovat vielä jossakin matkalla ja ihania valaisimia, tuoksukynttilöitä ja paljon muuta.
Te tietysti tulette vielä näkemään näitä kuvia lähitulevaisuudessa lisää ja 
lisää...

Huomenna suuntaan Fiskarsiin antiikkimarkkinoille.

Ihanaa loppuviikkoa,
sekä alkavaa viikonloppua!!

XX Päivi

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

MONDAY, TUESDAY...









Hei,

oma muuttolintuni, pieni ja eksoottinen, saapui taas luokseni pari viikkoa sitten kesän viettoon
ja olen siitä iloinen joka päivä.
Vaikka kerään mustia pitkiä hiuksia kasoittain  lattioilta, vaikka viemärit ovat mennä tukkoon niistä, joka puolella on nuoren neidin tavaroita; on pulloa ja purnukkaa,
niin olen niin onnellinen, että hän on täällä.

Kun menen yläkerran makuuhuoneeseen, siellä hän tuhisee, pitkät hiukset levällään tyynyn päällä.
Silloin minut valtaa rauha, pikkuinen on täällä.

Nuorimmaisestaan sitä haluaa pitää kiinni. 
Matildahan palaa kesän lopulla jatkamaan koulunkäyntiään Varsovaan ja aloittaa nyt kaksivuotisen IB-lukion kansainvälisessä koulussa.

Olemme pyrkineet tapaamaan joka kuukausi, joko Varsovassa tai Suomessa. Kaikki lomathan lapseni viettää täällä Suomen kodissamme; lokakuussa on ensimmäinen breikki kesäloman jälkeen, sitten joulukuussa kolmen viikon loma, helmikuussa hiihtolima, pitkä pääsiäisviikonloppu ja sitten huhti-toukokuun vaihteessa kevätloma ja jälleen juhannuksen tienoilla alkava kesäloma. Lomien välissä minä lennän Varsovaan, jotta saadaan päivitettyä tärkeät asiat ja nuoren naisen vaatekaappia.

Meillä asuu mieheni työmatkojen vuoksi Varsovan kodissamme toinenkin nuori nainen, joka toimii tavallaan au pairina ja katsoo 'isosiskon' lailla Matildan perään, kun mieheni matkustaa.Ilman häntä, tästä järjestelystä ei tulisi mitään.

Perheissä eletään monellakin tapaa. Nykyaikana, kun maailma on tavallaan kutistunut sosiaalisen median ja hyvien, sekä nopeiden matkustusyhteyksien vuoksi, saattaa perhe levittäytyä Suomen ulkopuolellekin. Miksi meillä on sitten päädytty tähän ratkaisuun?
Aikoinaan muutimme pois Suomesta mieheni työn perässä ja koska lapset ovat käyneet vuosia kansainvälistä koulua englannin kielellä, tuntui luontevalta jatkaa hyväksi koettua ja tutuksi tullutta koulutietä.

Ulkosuomalaisena voi joskus olla rankkaakin, koska ystävät muuttavat toisiin maihin perheidensä työtilanteiden mukaan, on Matilda ollut onnekas, sillä hänellä on ollut sama amerikkalainen ystävätär jo monta vuotta samalla luokalla ja tilanne jatkuu toivottavasti kaksi seuraavaa vuotta.Tytöt ovat toistensa parhaita ystäviä ja Lily on käynyt pariin otteeseen Suomessakin. 

Nyt ei kuitenkaan tarvitse miettiä vielä kouluasioita, vaan nautitaan Suomen kesästä ja yhdessäolosta.

Hienoa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!!

XX Päivi

lauantai 4. heinäkuuta 2015

FUNERAL













There is freedom waiting for you,
on the breezes of sky
and you ask
'What if I fall?'

Oh but my darling, what if you fly?

         -Erin Hanson

Olin juuri lukenut tämän suloisen runon, kun kuulin pienten 
siipien kahinaa täällä sisällä kotonamme.
Kysyin lapseltani, olisiko lintu lentänyt vahingossa sisään avoimesta ikkunasta...
ei, lintua ei näkynyt, kunnes pari tuntia myöhemmin
menin yläkertaan ja siellä se istui tuolin selkänojalla, 
tämän kevään poikasia, uskoisin.

Mitä tehdä, miten saisimme tuon pienen otuksen ohjattua takaisin ulos ja kesätaivaalle...
emme saaneet.
Pikkuinen lensi päin yläkerran ikkunaa ja kopsahti siitä alakerran lattialle.
Pientä elvytystäkin yritettiin, mutta se ei tuonnut lintua enää takaisin...niin hento on näiden pienten olioiden elämänlanka.
Laitoimme linnun pehmustettuun laatikkoon ja 
hautasimme takapihalle.
Kyllähän se tuntuu surulliselta, vaikka kyseessä onkin vain pikkulintu.

XX Päivi

P.S. Suloista viikonloppua!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

SOMETHING TO DO









Kyllä,
pientä remonttia ja huonekalujen rakentamista, sekä
tuunausta.
Mieheni rakensi paksuista raakalaudoista pöytälevyt 
ja minulle jäi sitten se maalaus ja tietty suurimpien tikkujen irroittaminen.

Alimmissa kuvissa hiukan seinäkaapin maalausta.

Nyt siis valmistellaan uutta kauppaani, joka toimii
samalla minun ''kakkosolkkarinani'', 
jonne mieluusti otan vastaan 
vieraita. 
Mitä minulla on sitten tarjota;
ainakin viihtyvyyttä,
jotakin persoonallista,
esteettisyyttä,
mielihyvää
ja kivoja fiiliksiä,
sekä tottakai kauniita tuotteita.

Autotallissamme on jo osa tuotteista,
jotka ovat saapuneet ja paljon
on vielä tulematta;
hiljaa hyvä tulee.

Yritän raivata tässä vielä kotiamme,
koska aiemminhan kauppa tahtoi levitä kotimmekin puolelle.
Sunnuntaina nimittäin saan tänne muutamaksi yöksi todella mieluisan vieraan.
Ruotsalainen ystäväni on tulossa luokseni (minulla on täällä hymy leveällä).
Tutustuin Annaan asuessamme Thaimaassa vuosia sitten ja hän asuu siellä edelleenkin perheineen, vaikka viettääkin aina kesänsä Gotlannissa josta kotoisin.
Olemme viimeksi tavanneet Visbyssä kun olin kyläilemassa hänen luonaan muutama vuosi sitten.
Olen huisin iloinen, voitte uskoa!

Oikein ihanaa viikkoa kaikille!!
XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...