torstai 14. toukokuuta 2015

WELCOME













Hei,

mikä ihana päivä...odotin sadetta, mutta sain auringonpaisteen...
kesä taitaa tulla sittenkin :-))

Siistin kukkapenkkiä tänään, mutta muuten olen ollut aika laiskana
ja vain ihastellut nuorta vehreyttä ulkona.

Auringosta onnellisena
ajattelin tarjota kaikista kesän vaatteista,
sekä helmikoruista -20%
perjantaina ja lauantaina.
Tervetuloa kaupalle kupilliselle kahvia
ja ostoksille.

xx Päivi

tiistai 12. toukokuuta 2015

MOTHERHOOD








Hei,
Äitienpäiväkin tuli ja meni.
Äitinä oleminen on minulle yksi keskeisimmistä asioista maailmassa tai oikeastaan keskeisin.
Sehän on päivänselvää, että jos on viisi lasta perheessä, 
niin äitiydeltä ei voi välttyä. 
Minähän olin melko nuori saadessani ensimmäisen lapseni
ja lähes koko elämäni joku lapsista on ollut pieni.
Tämä on nyt aikaa elämässäni, kun taakse on jäänyt se hirveä, välillä jopa painajaismainen huoli lapsista, sillä tiedän, että nyt siivet jo kantavat, vaikka nuorimmainen elääkin vielä kiihkeää teiniaikaa.
Sopivasti juuri luen tässä toistamiseen Suvi Aholan kirjaa;
Kamala, ihana
ÄITI
Sen alkusivuille on joku lapsistani aikoinaan piirrellyt niitä hauskoja kuvia ihmisistä, joilla kädet ja jalat lähtevät suoraan päästä, silmät ovat isot pallukat ja naurava suu...:-))

Olen muistellut myös omaa äitiäni,
joka oli tietenkin se maailman ihanin äiti;
rakastava, hyväksyvä, tukeva
ja aina läsnä kun tarvitsin häntä.
Äitini opasti minut siihen, että ihmisen on itse pidettävä itseään arvokkaana ja tarpeeksi hyvänä.
Niinkuin senkin, että jokainen äiti on omalle lapselleen se paras ja riittävä äiti.

''Tule minun syliini , sanoi Muumimamma. Katsos, kyllä minä kuitenkin aina tunnen pienen muumilapseni.''
Tove Jansson: Taikurin hattu

Ihanaa alkanutta viikkoa!!
XX Päivi

torstai 7. toukokuuta 2015

CLEANING THE WHITE FLOORS








Mihin siivoamista, paikkojen raivausta,organisointia ja järjestelyä tarvitaan,
kuka kaipaa jatkuvaa puunausta, koska elämässä on niin paljon muutakin...
Näin onkin, mutta jotkut ihmiset tarvitsevat siivousta pystyäkseen jollakin tavalla hallitsemaan arkea, pitämään ohjaksia käsissään...
minä, minä olen sellainen.

Olen aika luova ihminen ja minulla on erittäin huono organisointikyky, enkä ole myöskään hyvä delegoimaan asioita muille.
En ole järjestelmällinen ja kaappini, sekä laatikkoni ovat sekaisin, paperit hukassa jne.
Kodin siisteydestä en kuitenkaan voi tinkiä.

Sohvat voivat olla vinksin vonksin olohuoneessa, kun esimerkiksi kuvaan, vaatteita ja muuta tavaraa siellä täällä väliaikaisesti,
mutta pian minulle tulee tarve siivota ja laittaa paikat kuntoon.

Kun vuosia sitten taas kerran muutimme, silloin Suomeen pariksi vuodeksi,
mieheni oli paljon poissa työmatkojensa vuoksi,
minulla neljä lasta viidestä siinä kotona, sekä koira, täysipäiväinen työ uudessa työpaikassa.
Kaksi nuorinta lasta oli vielä eri päiväkodeissa...
olin tulla hulluksi.

Silloin siivosin melkein patologisesti,
ehkä sain näin arjen pysymään kasassa paremmin, kun kotona oli siistiä ja puhdasta. Silitin mm. päiväkotilaisten kaikki vaatteet,
mutta kyllä olinkin niin poikki iltaisin, että melkein konttasin sänkyyn
ja ei kun sama rumba pyörimään seuraavana päivänä.
Eikä minua kukaan asiasta kehunut,
kehut olivat omassa päässäni, siitä hyvästä, että jaksoin hoitaa kaiken.

Olen miettinyt sitä paljon näin jälkikäteen,
siivouksella voi olla joskus hyvinkin terapeuttinen vaikutus/voima.
Edelleenkin en tiedä mitään ihanampaa kuin puhdas, järjestyksessä oleva kaunis koti ja kupillinen kahvia kaiken rehkimisen jälkeen, 
ihana tunne.

Nyt elämä on helpottanut noista ajoista ja 
siivoamisellekin on löytynyt oma aikansa, mutta ehkä halusin lisää haasteita, kun valitsin kotiimme valkoiset lattiat,
joissa jokainen tahra ja roska suorastaan huutaa olemassaoloaan.

P.S. ÄITIENPÄIVÄ lähestyy, joten tervetuloa 
ostoksille hankkimaan omalle äidille, anopille tai vaikkapa itselle
koru, huivi, pellavavuodevaate tai kaunis pusero lahjaksi.

XX Päivi

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

CAMPING IN THE LIVING ROOM

















Hei kaikille!

Aamulla varhain ajelimme lentokentälle, sillä mieheni ja ''pienokaisemme'' Matilda
palasivat takaisin Varsovaan; mieheni viikonlopun jäljiltä ja Matilda oltuaan täällä viikon. Kansainvälisessä koulussa kulunut viikko oli lomaviikko, koska kesäloma alkaa vasta joskus juhannuksen jälkeen. Lapsemme paras ystävä lennähti myös tänne alkuviikosta ja tytöillä oli yhdessä hauskaa: pientä vapun viettoa, Modernin taiteen museossa seikkailua jne.
Itse vietin vappuaaton ystävättäreni kanssa täällä kotona kuplivaa nauttien, ennenkuin mieheni liittyi seuraamme.
Mieleni on hiukan apea auringonpaisteesta huolimatta, enkä  ole vielä uskaltautunut lapseni huoneeseen...en tohdi katsoa tyhjää vuodetta.

No, mutta sitten asiaan, tässä postauksessa on kysymys ''telttailusta'' siis telttailusta sisällä :-))

En ole sitten nuoruuteni telttaillut luonnossa, sillä en ole erityisen ihastunut teltassa yöpymiseen leirintäalueella, se vain ei ole ollut minun juttuni koskaan.
Tiedättehän, kun on monenlaisia makuja tämän matkailunkin suhteen,
osa pitää telttailusta ja reppureissaamisesta, joko ajellaan pitkin poikin Eurooppaa asuntovaunu auton perässä, tai huristellaan hyvinvarustetulla asuntoautolla, junaillaan ja lennetään jne.

Itse pidän kyllä autoilusta ihan valtavasti ilman sen suurempia esisuunnitelmia tai hotellin varaamisia.  No, täältä Suomesta käsin autoilu Euroopassa ei ehkä ole se helpoin tapa, mutta asuessamme Varsovassa teimmä näitä matkoja paljon, kuten jo täällä aiemmin kerroinkin.
Hotelli etsitään kun paikalle satutaan, joskus hotellin etsiminen voi tuottaa vaikeuksia, jos kaupungissa sattuu esim. samaan aikaan olemaan jokin maailmanluokan megatapahtuma, kuten kohdallamme on joskus sattunut. Silloinhan vapaita huoneita löytyy joko järkyttävän kalliista hotelleista tai sitten jo parhaat päivänsä eläneistä hostelleista...tämä riski täytyy siis sietää.

Kuvissani telttaillaan tällä kertaa sisällä ja ihan omassa olohuoneessa,
tai oikeastaan ei ihan telttailla, vaan vuoteen ympärille on hiukan rakennettu suojaa. Olohuoneen lattialla on mukava loikoilla, juoda aaamukahvit ja kuunnella vaikka musiikkia...hullua vai mitä :-))
ja hiukan liioiteltuakin...

Muistattehan kuitenkin, että suloiset ja samalla niin trendikkäät pellavavuodevaatteet löytyvät täältä
MONDAY TO SUNDAY- mallistosta.

Kaiken voi tehdä valkoisesti tai sitten vaikkapa harmaasti... 
mutta siitä lisää joskus toiste.

Mukavaa alkavaa viikkoa
ja
kommentoikaahan kun käytte täällä.

XX Päivi



perjantai 1. toukokuuta 2015

SCARF, SCARF...














Hyvää vappupäivää,

minulla on tässä pieni tauko, ennenkuin lähdemme taas täältä kotoa likkeelle, joten...
Näitä kuvissa olevia huiveja (Stylesnob) olen odottanut;
laskeutuvaa kevyttä viskoosia, ylellistä, ohutta villaa, 
huivit ovat suloisia kietasta kaulaan kesäpäivinä sekä -iltoina.
Värit pehmeän puuteriset; vaaleaa hentoa ruusuista, lämpimän harmaan sävyjä, jotka menevät hyvin niin beigen kuin harmaankin kanssa, nudea ja tummempaa harmaata. 

Tervetuloa kaupalle
nyt lauantaina auki normaaliin tapaan 11-15.

TO 14-18
PE 14-18
LA 11-15

XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...