torstai 19. helmikuuta 2015

HELLO










HEI,

olen kuin lapsi...siis niin innoissani,
juu, kyllä siitäkin, että huomenna alkaa loma,
mutta myös siitä että puotiin saapui kauniita, kauniita rannekoruja,
joissa on käytetty mm. kristallia ja makeanveden helmiä.

Lisäksi upeita 100% kevyitä silkkihuiveja, jotka ovat kooltaan n. 140x280 
joten käyttö voi olla ihan muutakin kuin tavalliseen tapaan kietaisu kaulaan, joka tietysti sekin käy. 
Väreinä ovat kermanvaalea, musta, sekä harmaa.
Vaatteisiin on tullut myös täydennystä, koska osa tuotteista pääsi jo loppumaan.

Huomenna mieheni ja Matilda lentävät Helsinkiin, kentällä minä ja Axel tapaamme heidät ja siitä sitten samaan koneeseen ja Bangkokiin.
Sunnuntaina edelleen Balille.

Oikeastaan, en ole hirveästi ehtinyt edes miettiä koko matkaa ja tänä iltana on vielä hurjasti tekemistä.

Tyttäreni on viikonloppuna puoti-puksuna,
joten sydämellisesti TERVETULOA!!
LAUANTAINA 11-15
SUNNUNTAINA 12-14

Kauppa on suljettu, (lukuunottamatta viikonloppua 21.-22.2.), sinne maaliskuun alkuun asti lomani vuoksi
ja ilmoittelen täällä blogissa tulevista aukioloajoista.

Laittelen myös päivityksiä mahdollisuuksien mukaan reissulta,
mukavaa loppukuuta ja alkavaa maaliskuuta.

XX Päivi

P.S. Kiitos kaikista sähköpostiviesteistä,joita olen saanut. Monta pakettia on matkannut viime päivinä ympäri Suomea, jokunen paketti on lähtenyt ulkomaille asti.
Kiitos kiinnostuksestanne <3.

Päivi

maanantai 16. helmikuuta 2015

HAPPINESS

















HEI,

olen täällä iloa täynnä!
Ilma on niin keväinen ja aurinkoinen, vaikkakin ollaan pakkasen puolella,
aamulla poikani vetäisi minut keittiön ikkunan ääreen ja
pihallamme seisoi kaunokainen... kaunis, niin kaunis peura-neito. 
Emme ehtineet ottaa kuvaa, kun seisoimme siinä ikkunan ääressä ihmetyksestä silmät selällään, jopa 19-vuotias poikani totesi, että onpa se kaunis. Ympäröivä metsä ei ole suuren suuri, mutta tuntuu ihanalta kun eläimet ovat ympärillä, jänojussit, oravat, peurat ja jopa ketut
ja silti ollaan kaupungin ytimessä.

Eilen ajelin Bean kanssa mieheni sisaren perheen luokse, ja vietin ihanan ja herkullisen illan siellä ruokapöydän ääressä. Ajoin Helsingin keskustan läpi ja se oli tulvillaan ihmisiä aurinkoisen sään houkuttelemina ja erilaisine taphtumineen.

Kuvat, joita tässä postauksessa näette, ovat tuttuja monelle teistä, 
olen jotenkin niin ihastunut pikku-puotini boheemiin ulkoasuun.
Jos totta puhun, en aikaisemmin oikein viihtynyt kaupassani, se ei tuntunut oman näköiseltä, enkä oikein pitänyt valaistuksestakaan,
nyt asia on kuitenkin korjattu ja olen askarrellut kattovalaisimia, jotka luovat juuri sen oikein tunnelman. Ensimmäinen lamppu näyttää todellakin itsekyhätyltä (aiemmissa postauksissa), mutta tähän uudempaan olen melko tyytväinen.
Aina kun astun kauppaan, tuntuu hyvältä, siinä on nyt hyvät ''vibat'' :-))
ja kauppahan on ihanuuksia pullollaan.

Olisikohan tämän ilon takana myös tämä lisääntynyt valo,
hyvin nukuttu yö ja lähestyvä lomamatka, mene ja tiedä.

Mehän lähdemme reissuun nyt perjantaina, joten kauppa on kiinni hiukan pidempään,
mutta LAUANTAINA ihana tyttäreni, Aino-Kaisa tulee pitämään kaupan auki
normaalisti 11-15.
Jos tällä viikolla joku haluaa tulla käymään ja mielessä on jokin tietty tuote,mitä haluaa tulla katsomaan, niin ottakaa ihmeessä minuun yhteyttä vaikka tekstarilla, puh 040 5494027 ja jos vain olen tässä kotosalla, avaan oven mielelläni.
Minulla on sellainen tunne, että uusia tavaralähetyksiäkin saattaisi vielä tällä viikolla tulla, katsotaan.

Oikein hyvää ja iloista viikon alkua!

XX Päivi

perjantai 13. helmikuuta 2015

NEW THINGS











 











HEI

Halusin kuvata teille muutamia paitoja, joita sain eilen.
Nythän on pääasiassa kysymys T-paidoista, mutta ei mistään ihan tavallisista.
Olin itse luopunut T-paitojen käytöstä sen jälkeen kun minusta tuli tasapaksu, jotenkin vyötärö pääsi pyöristymään.
Nämä mallit ovat ihanteellisa joka vartalotyypille.
Osa T-paidoista on pitkähihaisia ja osa on lyhyellä hihalla.
Osa on 100% puuvilla ja toisissa taas on joustavuutta, hinnat ovat neljästäkympistä kuuteenkymppiin,
nyt minulla on TEILLE ystäväpäivän tarjous,
puuvillaiset pitkähihaiset T-paidat; valkoinen, sininen, kitti
NYT 28,- (norm. 42,-)
Koot S,M,L

Kauppa on auki LAUANTAINA 11-15.
SUNNUNTAINAKIN voi pistäytyä 12-14 välillä.
Tervetuloa

Suloista YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!





XX Päivi

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

SOME THOUGHTS






Tässä istun kirjoittamassa blogiani,
vaikka minun pitäisi olla tekemässä töitä.

Kiitos teille sähköposteista, joita olette lähettäneet, kohta käyn lopullisesti niiden kimppuun ja tilatut tuotteet lähtevät matkaan, 
postia on nimittäin koko ajan tullut lisää...

Tämä päivitys lähti siitä, kun eilen aamulla ihanassa auringonpaisteessa ajoin täältä Espoosta pitkin tylsää Länsiväylää kohti Helsinkiä, radiosta soi Erinen kappale...''kun kuitenkin aina, on elämä laina''...
Mietin siinä ajaessani, mistä olen nyt tänään kiitollinen tässä ''VAIN lainassa olevassa elämässäni :-))''
Olin kiitollinen auringonpaisteesta, siitä, että istuin siinä vanhassa pikku-kärryssäni ja olin 
menossa kivaan työtapaamiseen.

Meille on tärkeää elää tutussa ja turvallisessa ympäristössä,
eikö vain.
Haasteita ja uuden jännitystä toki välillä kaipaamme.

Turvallisuuden tunne kuitenkin 
lisää elämänsisältöä ja 
turvallisuus syntyy tänä epävakaana aikana mm. läheisten läsnäolosta
ja siitä että voi elää joka päivä oman näköistä elämää.

Joskus myös riskien otto kannattaa,
se vanha kelkasta hyppääminen kesken vauhdin,
 Tekee niin hyvää:
''Jep, MINÄ tein sen!''

Mietin esim. omaa yrittäjyyttäni, kuinka riskit pelottivat, jos kaikki meneekin pieleen...nyt kuitenkin  näyttää hyvältä ja kuinka ihana on tavata asiakkaita, mukavia ihmisiä ja miten paljon saan siitä itse, jokaisesta kohtaamisesta.

Minullehan yrittäjyys ei suinkaan ole pääasiassa bisneksen tekoa, vaan se on jotakin ihan muuta, vaikka tietysti se ei ole pelkkä harrastus enää, vaan se on nyt työni.

On tärkeää saada ja tuottaa iloa elämään, solmia uusia ihmisushteita,
rakentaa sitä juuri minulle mielekästä sisältöä elämään, 
joka lisää omaa hyvinvointia ja sitä kautta myös läheisten hyvinvointia.

Arjenkin voi ottaa haltuun,
se pitää taltuttaa, 
niin, että se tuntuu melkein juhlalta,
hyvällä ja tutulla tavalla.
Kesken rankan työpäivän kuppi kahvia ja työtoverin olalle taputus tai pelkkä hymy tekevät päivästä hyvän, 
eikä vaadi paljon.
Tai sitten niinkuin minä nyt;
kirjoitan tätä vaikka pitäisi
tehdä selvityksiä kirjanpitäjälle jne :-)).


Haluaisinkin laittaa haasteen kiertämään,
siten, että voisimme olla avuliaita, kannustavia,
positiivisia ja ystävällisiä kanssaihmisille, 
olivatpa he sitten omia elämänkumppaneita,
työtovereita, kaupan kassa, päiväkodin tädit, naapuri,
lähiomaiset, kuten omat lapsemme tai vanhempamme.
Yritetään muistaa se
YSTÄVÄLLISYYS
ihan joka päivä.
Laitetaan HYVÄ kiertämään.

Mukavaa päivää
XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...