torstai 19. maaliskuuta 2015

GOOD DAY










Hei,

joka viikko tulee jotakin uutta puotiin,
tässä muutamia uutuuksia, sekä sellaisia, joita on aiemminkin ollut myynnissä ja nyt tullut lisää. Paidat ovat keveitä ja naisellisia.
Olen itse ihastunut tämän tyyppisiin vaatteisiin.Soft kitt tarkoittaa kaunista vaaleaa kitin väriä.
Toivon saavani farkkuja pian lisää, sekä keväiset korut.
Laittelen niitä tänne blogiin sitä mukaa kun niitä tulee.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

XX Päivi

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

HAIR DAY




















Hei taas,

tyttöni on nyt jo omassa kodissaan , mutta kuvissani vielä täällä luonani. Miehenikin lensi kahdeksi yöksi kotiin, joten meitä oli peräti neljä saman katon alla. Nyt tietysti hiukan surullista, sillä molemmat ovat poissa, sekä tytär, että mies...mutta... 
meillä oli ihana päivä eilen, päätin ilahduttaa Aino-Kaisaa viemällä hänet kampaajalle. Siinä samassa minäkin pääsin parturin tuoliin ja Terhin taitaviin käsiin, vaikkei se alunperin ollut tarkoitus, mutta tuli kyllä tarpeeseen.
Aino-Kaisan hiukset laitettiin kesäkuntoon; kaunis väri, lämpimät raidat ja hiusten leikkaus.
Tästä ihanasta kampaamo/parturi/kauneushoitolasta tein viime vuoden puolella päivityksen, kun olin niin tyyytyväinen. Osaavat naiset Terhi ja Johanna  (kauneusjakomeus.fi) pitävät sinusta hyvää huolta ja suosittelenkin yhteydenottoa heihin Lauttasaareen, jos tarvitset päivitystä talvi-iholle, jaloille tai käsille, sekä talven jälkeistä hoitoa hiuksillesi.

Tällainen oli siis minun ja tyttäreni hemmottelupäivä eilen,
nyt sitten alankin tekemään täällä kotona töitä.
Eilen sain muuten kaupalle lisää paljon kysyttyjä pellavakasseja (kts. allaolevat kuvat) kaikissa neljässä värissä; kauniit ja käytännölliset esim. sukille, huiveille, lasten tavaroille, papiljoteille, rannalle jne.






 Tervetuloa monday TO sunday-puodille!
to 14-18
pe 14-18
la 11-15

XX Päivi

tiistai 17. maaliskuuta 2015

QUALITY TIME













Hei,

tytär tullut yökylään, laatuaikaa. Käydään läpi kaikki viime päivien tapahtumat, nauretaan, juoruillaan, valokuvataan, laitetaan ruokaa ja ollaan vaan, kunpa saisin pitää lapseni täällä pidempään.

Lautasella ruokaisa salaatti, rapeaksi pannulla paistetut lohiviipaleet, pohjalla sekasalaatti&avokado, lisukkeena parsa, viininlehtikääryleet, pinjansiemenet, sekä rucolan versot.

Tänään olen muuten luvannut viedä Aino-Kaisan kampaajalle,
ohjelmassa hiusten värjäys, raidat ja hiukan leikkausta...

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa!

XX Päivi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

IT'S A SUNDAY











Hei,
sunnuntai-suhinat täällä käynnissä. Tämä ilma saa minut suorastaan hulluksi. En oikein tiedä mihin suuntaan rynnätä (katsokaa vaikka toista ja kolmatta kuvaa, heh...)
Tästä täytyy nyt nauttia, sillä viikon puolivälistä alkaen on luvattu takatalvea...
Vaikka kyllähän me tiedämme, että se kevät on täällä, satakoon vaikka pikku-ukkoja taivaalta, niin kevät on ja pysyy.
Istuimme hiukan ulkona terassilla Bean kanssa iltapäivästä, minulla oli kelsiturkki päällä, mutta aurinko lämmitti kasvoja ihanasti.

Sain tänään päähäni kääntää ruokapöytämme ihan vastoin tilan suomaa tarkoitusta, toisin päin, poikittain. Istunpa nyt kummalla puolella tahansa pöytää, voin katsoa ikkunasta ulos ja sekös on minusta tärkeää. Tyttäreni, Aino-Kaisa tulee tänne huomenna, maanantaina yökylään, joten jos tulen katumapäälle pöydän suhteen, voimme me kaksi voimanaista, sen helposti kiepauttaa toisinpäin. Tänään jouduin maanittelemaan 19-vuotiastamme nostoapuun.

Nyt on lähdettävä...ei juoksemaan ympäri huushollia vaan hiukan siivoamaan, vaikkakin on sunnuntai. Tuntuu kuin joka paikka olisi pölyssä, aivan kuin aurinko tekisi kiusaa ja veikeästi väläyttäisi kaikki pölyt ja likatahrat sellaisistakin paikoista, joiden olen kuvitellut kiiltävän puhtauttaan.
Joten lähden tästä nyt minulle aika epämiellyttävään puuhaan ja vedän reippaasti imurin esiin...
(jokunen on aina pyytänyt minusta kuvia päivityksiin ja tässähän niitä on nyt ihan neljästi :-))

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!

XX Päivi 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...