JUST WANT TO STAY HERE...

Minusta on tainnut tulla vanha.

Varon mielelläni joutumasta oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Nuorena sitä uskalsi lähteä ja kokea,uskalsi hypätä ''seikkailuun'' mukaan. Tosin en ole ollut koskaan sieltä rohkeimmasta päästä, irtiotot ovat aina olleet hillittyjä ja hallittuja jollakin tavoin.

Sitä paitsi en tiennyt mihin seikkailuihin oikein joutuisin kun esim. seurasin miestäni tämän työkomennuksille lasten kanssa eksoottisiin maihin.

Tänä aamuna mietin, miten nautinkaan siitä, että aamulla voin hakea takkapuut puuvajasta ja samalla kipaisen postilaatikolle hakemaan aamun lehden.

Talvisin on suloista laittaa takkaan tuli, nauttia aamukahvit tulen loimussa.(Kiireettöminä aamuina siis :-))

Tai kun menen ulos lumiseen metsään ja ihan tuohon takapihalle, on niin hiljaista...

ja kaunista.

Minussa elää kuitenkin jossakin sielun sopukoissa myös toisenlainen, levoton sielu, joka on tottunut elämässä jatkuvaan liikkeeseen, matkustamiseen, vieraisiin kulttuureihin ja se tunne nostaa päätään

tämän tästä, enkä tahdo saada sitä hiljaiseksi.

En pidä yhtään lentämisestä ja miten paljon olenkaan lentänyt isoilla ja pienillä koneilla valtamerien yllä mantereelta toiselle, usein matkassa pienet matkalaiset...

Haluaisin vain olla, olla rauhassa kotona ja hiljentää sen levottoman puoleni, mutta minkäs teet :-))

Huomenna lennän lyhyesti, Tukholmaan ja seuraavana iltana takaisin.

Seuraava matkakin on jo varattuna ensi kuulle kauas eksoottisiin, mutta tuttuihin maisemiin...

Ei kai tiikeri pääse koskaan raidoistaan.

Mukavaa viikkoa!

XX Päivi

P.S. Putiikki auki torstaista alkaen klo 14 Tukholman messumatkan vuoksi. 

IMPORTANT THINGS

 Mietin pitkään kuinka tekisin tämän päivityksen,

vieraillessani muutamissa blogeissa oli useissa niistä käsitelty tätä samaa aihetta, aina tietysti jokaisen henkilökohtaisella tyylillä.

Johtoajatus on kuitenkin se, että miten osaisi nähdä paremmin ne asiat, jotka elämässä ovat hyvin ja osaisi vielä arvostaakin niitä...

niitä ihan pienimpiäkin asioita, joista kuitenkin lopulta muodostuu se iso kuva.

Kuinka voin luoda ympärilleni myönteistä tunnelmaa, luoda hyvää oloa  kannustamalla, auttamalla ja olemalla ystävällinen. Kaiken lisäksi kaikki tämähän palautuu minulle itselleni moninkertaisesti.

Miten muistan olla kiitollinen minulle itsestäänselvistä asioista.

Niin miten...

Muistelen aikaa taaksepäin samalla katsoen kuitenkin eteenpäin. Muistan ne hetket, kun lapset olivat pieniä ja välillä väsytti, kuinka pienet sormet kietoituivat omieni ympärille ja lapsen itkusta märkä poski kosketti kasvojani ja sielussa läikähti; miten pieni ihminen voikaan tarvita minua, aikuista.

Mietin millaiseksi muodostuu lapsieni elämä ja mitä me vanhempina olemme jättäneet heille perinnöksi.

Toivottavasti postiivisen ja rohkean mielen, sekä terveen itseluottamuksen.

En tekisi mitään toisin,

elämä ei todellakaan aina ole ollut täydellistä, eikä edes lähelläkään sitä, mutta siinä on ollut kuitenkin paljon onnellisuutta, iloa, ylpeyden aiheita,sekä rohkeita irtiottoja.

En vaihtaisi askeltakaan, 

eikö se ole jo merkki hyvästä elämästä, 

juuri siitä minulle merkityksellisestä.

Pyritään siihen,

että emme vertaisi itseämme toisiin, olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme.

On muistettava järjestää omaa aikaa, varsinkin pikkulasten vanhempina tai omien vanhempien hoivaajina.

Pidetään aina välillä hauskaa,

iloitaan yhdessä muiden kanssa.

Painetaan mieleen ihanat hetket elämässä ja 

nautitaan uusista kokemuksista ja paikoista.

Huolehditaan itsestämme ja toisista,

vaalitaan parisuhdetta ja pidetään ystävyydestä hyvää huolta. 

Ei unohdeta pieniä asioita, vaan nautitaan myös arjesta.

Unelmoidaan

ja muistetaan olla kiitollisia jokaisesta päivästä.

XX Päivi

A FEW DAYS LEFT

HEI

aika vierähti, uusi vuosi on aloitettu vanhoilla rutiineilla. 

Olette ehkä huomanneet, että olen usein sanonut olevani haikea jostakin asiasta ja sitä samaa haikeutta on jälleen ilmassa.

Mieheni ja lapseni loma täällä Suomessa on päättymässä, jotenkin julmaa...

Mihin kaikki se aika, joka meillä oli, katosi niin nopeasti.

Miehellä on laukku pakattuna ja aamukone lennättää hänet Varsovaan. Matilda lähtee lauantaaina, päivät käyvät vähiin. Vielä tänään mies naputteli nauloja tyttären huoneen kattoon valonauhoja varten...

kuka niitä valoja tarvitsee, kun lapsi ei ole huoneessaan...en halua edes mennä huoneeseen, kun hän on poissa.

Keskimmäinen lapsistamme vietti viimeisen viikon kotona ennenkuin lähti muutama päivä sitten vaihtoon Bangkokin yliopistoon opiskelemaan, itkin kentällä kun halattiin ja huusin perään vielä viimeiset äidin neuvot, kun poika marssi reippaasti turvatarkastukseen ja seisoin katsomassa niin kauan kun vielä  viimeinenkin tukantupsu näkyi.

Lauantai-aamuna olen taas kentällä saattamassa toista lastani.

Haikeaa, haikeaa...

Tiedättekö, joskus on myös taitolaji sopeutua yhteiselämään oman miehen kanssa, kun asutaan kahta kotia ja eri maissa.

Tarvitaan aina ensin terävien kulmien hiomista, on koetettava saada palat sopimaan yhteen ja siihen menee tietty aika, ennenkuin palat ovat paikallaan ja sitten onkin jo taas jäähyväisten aika...ja se on surullista. Nyt on se aika taas. 

Ennenkuin puotiin saapuu uusia tilauksia,

 pidetään uuden vuoden kunniaksi pieni/SUURI alennusmyynti.

Osassa tuotteita on hyvät alennukset.

Ilmoitin aiemmin avaavani puodin keskiviikkona, mutta matkaan tuli mutkia ja vien Bean lääkäriin pientä toimenpidettä varten ja koira nukutetaan, joten puoti aukeaa torstaina klo 14, tervetuloa!

XX Päivi