sunnuntai 28. joulukuuta 2014

SEE WITH YOUR HEART









HEI,

Nyt alakertamme on niin sekaisin, 
 että ihan ahdistaa.
Mieheni päätti, että viimeinkin autotalli siivotaan ja tyhjennetään laatikoista ja turhista tavaroista...hirveä työ!!
Mihin kaikki sitten laitetaan; roskikseen, myyntiin, kierrätykseen jne. Ei auttanut,vaikka kuinka yritin selittää kesällä olevan helpompi siirtää poistettavia tavaroita autotallista, ei.
Nythän osa tavaroista kulkee kotimme kautta;on koria, pussukkaa, nyssäkkää, vanhoja valokuvia, kirjoja, lehtiä, astioita jne.
(En myöskään laita tänne teille kuvia tästä minua ahdistavasta sekasorrosta...)


Nyt sopii sanonta, että sydämellä näkee paremmin:-))


Ajattelin muuten pian korjata joulun pois, vaikkakin mänty on kuin suuri viehättävä viherkasvi, eikä ollenkaan niin jouluinen kuin esimerkiksi
kuusi ja siksi haluaisinkin pitää sen vaikka kesään saakka :-))

Pian alkaa uusi vuosi ja pikku-kauppanikin
 aukeaa taas loman jälkeen.

No,millaisia Uuden Vuoden lupauksia aion tehdä...
 en minkäänlaisia tai ehkä alan kokeilemaan 
uusia reseptejä lapsiltani saamista ihanista ruokakirjoista :-))

Oikein Mukavaa
 alkuviikkoa teille.

XX Päivi

torstai 25. joulukuuta 2014

CHRISTMAS EVE
































Jouluaatto vilahti
ja tässä ollaan hiukan haikeana...
jouluvalmisteluita tehtiin pitkään ja hartaudella, sitten jouluaatto päätti, että ei ehdi viipyä kanssamme kuin hetken, mutta olihan meillä mukavaa! Kun on hauskaa yhdessä niin aikakin kuluu nopeasti, liian nopeasti.
Ruokapöydässä tietysti taas laulettiin ja aikuiset saivat snapsiakin ruuan painikkeeksi.

Jouluaattoon valmistauduttiin jo aamusta, jolloin tytär perheineen saapui, sekä enoni. Yksi pojistamme tuli jo edellisenä iltana. Vanhin pojista iltapäivällä.
Aamu alkoi riisipuurolla...

Lunta tuli taivaalta, mutta tänään joulupäivänä oli mitä kaunein aurinkoinen talvipäivä, lumi kimmelsi...

Matilda otti osan kuvista, kuten aamuiset kuvat veljestä. ''Tonttu-pojillamme'' oli kiirettä, kun osa lahjoista oli vielä paketoimatta...:-))

Kiitos tyttärelleni Aino-Kaisalle, oli hauskaa touhuta yhdessä keittiössä  :-))
Ihana mies johti siivousta ruokailun jälkeen ja keittiöpiiat saivat levätä...lahjojakin oli kertynyt aikatavalla, 
olemme tainneet olla kilttejä...

Tällä kokoonpanolla ei olla yhdessä vähään aikaan, sillä yksi pojista lähtee opiskelijavaihtoon entiseen kotikaupunkiimme, Bangkokin yliopistoon muutaman päivän kuluttua.

Tärkeintähän joulussa on olla yhdessä rakkaiden kanssa...
Vielä yksi päivä joulua jäljellä...nautitaan siitä.
Huomenna valmiille herkuille miehen vanhempien luokse...
Hei!

XX Päivi


maanantai 22. joulukuuta 2014

It's Beginning To Look A Lot Like Christmas


















Tip Tap...täältä tonttulan tilalta, 
joskin kotimme koristelu ei näytä tänä jouluna kovin perinteiseltä.
Tonttuja ei siis nähdä muuta kuin mitä nyt porukalla täällä
tonttuillaan.

Jouluhan on VALON juhla ja siksi halusin korostaa valoisuutta ja valkeutta.Ruokapöytään lisäsimme
 oikein kunnolla pituutta itsetehdyllä lisäpalalla ja levitin
isot pellavalakanat liinoiksi
 ja pöytä on
täynnä viehkeitä valkoisia kukkia, sekä lyhtyjä.

Kattoonn viritettiin 
paperikoristeet;kuuset, tähdet ja lumihiutaleet, sekä suloiset paperivalot.
Joka vuosi mennään vähän eri fiiliksillä ja tänä vuonna näin.

Meille kotiutui tänä jouluna joulumänty, nyt rikotaan perinteitä oikein kunnolla. Mänty on niin kaunis pitkine havuineen,
että olen suorastaan ihastunut siihen.

Pöytä on jo katettu
nyt alkaa näyttämään jo joululta.

Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa ja -taikaa 
teille kaikille.

XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...