Mistä aloittaisin... vaikkakin kuvat ovat keittiöstä, niin mieli liikkuu muualla...tiedättehän sen pistävän, viiltävän, vaikeasti hallittavan tunteen, kun sydäntä puristaa... se on se IKÄVÄ. Istun täällä yksin perjantai-iltana, minä joka olen tottunut siihen, että ympärillä on aina meteliä, naurua, puheen sorinaa, sotkua, selvittelyä, kinastelua...nyt ei ole muuta kuin sitä muuttosotkua, muuten on hiljaista ja kauhea ikävä kahta nuorimmaista, jotka ovat Varsovassa. Axelkin on ollut viitisen viikkoa poissa. Matildalla oli syntymäpäivät ja olemme eri maissa, melkein itku on kurkussa. Viiden lapsen äidille tämä on vaarallinen ja vieras tunne, tähän on vaikea tottua. Olenko siis todella joskus huokaillut, huutanut, että saisinpa joskus olla yksin, miten olen voinut olla niin typerä. Onneksi saan ainakin yhden lapsista luokseni huomenna, toivottavasti toisenkin, toivossa on hyvä elää...
Niin, no keittiö ainakin on valmis ja kummasti työtasot täyttyvät tavaroista, vaikka tarkoitus oli ihan toinen. Ihailen niitä kuvien minimalistisia keittiöitä, jotka on riisuttu turhasta tavarasta. Minulla sitä kippoa ja kuppia riittää :-)) Mies huomautti siis asiasta heti täällä käytyään, liika on liikaa. Juu juu onhan se, mutta mutta minkäs teen.
Keittiöön olen kuitenkin tyytyväinen, oli tavaraa sitten miten paljon tahansa. Koko alakerta on pitkälti samaa yhtä tilaa ja nyt aurinkoisina päivinä koti kylpee valossa.
Minulla on ollut kiire kuten tavallista. Pellavatilaus tuli ja lattiat ovat täynnä pussilakanoita, tyynyliinoja ja aluslakanoita. Nyt uutena saapuivat ihanat pellavakassit (sukille, pipoille, lapasille, pyykille ja tietysti ostoksille), keittiöpyyhkeet ja yksinkertaiset pellavasohvatyynynpäälliset. Samaan syssyyn saapui keramiikkatilaus, täydennystä. Niitä en ole edes ehtinyt purkaa. Ongelma on kaupan puolella sama kuin kotona...mihin saan kaiken mahtumaan.
Nyt taidan lopettaa tähän ja toivotan puolestani teille oikein kaunista viikonloppua!
XX Päivi
