Talossa on hiljaista, perheeni on jo Varsovassa, lähtivät aamulla aikaisin autolla Tallinnan kautta. En ole käynyt koko päivänä lasten huoneissa, en aio mennä nuuskimaan heidän tyynyjään, kuten tein kun lapset olivat pieniä ja yökyläilemässä jossakin. Axel palannee parin viikon sisällä, mikä hiukan helpottaa ikävää ja ensi kuussa lennän Varsovaan muutamaksi päiväksi ja sittenhän onkin jo joulukuu ja joululoma :-)) Varsova on yhtäaikaa niin lähellä ja kaukana...
Kaupallani oli tänään vilkasta ja IHANIA, IHANIA asiakkaita, kiitos kaikille käynnistä ja tervetuloa uudelleen. Aina välillä tulee mietittyä miten mukavia ihmisiä sitä tulee tavattua päivittäin.
Perjantai-iltana olimme vielä mieheni kanssa illallisellä hänen työhönsä liittyen ja ennen tilaisuutta etsiskelin epätoivoisena vaatekaapistani asua illan tilaisuuteen. Päädyin sitten mustaan, vaikkei se oikein minun värini olekkaan. Vanha pitsileninki, kevyt nahkajakku (biker jacket), kaulaan vintage turkiskaulus (serkkuni peruja), saapikkaat ja menoksi.
Ravintolassa söimme hyvin ja kuuntelimme samalla laulantaa ja soittoa, sitten hyvissä ajoin kotiin, koska aamulla oli aikainen herätys.
Näin on siis viikonloppu alkanut ja huomenna siirrytään talviaikaan. Syksykö on nyt siis ohi ja talvi ovella, nautitaan... <3
XX Päivi
