ÄITIENPÄIVÄ on illassa jo...on aika hienoa olla äiti viidelle... viidelle upealle lapselleni. Äitiys on ihanaa, kun lapset ovat pieniä ja äitiys on ihanaa, kun lapset ovat vähän suurempia ja äitiys on ihanaa, kun lapset ovat jo suuria, aikuisia. Äidin roolihan on muuttuva, mutta aina haastava, vai mitä te ajattelette? Aikuistuvien ja jo aikuisten lapsien kanssa viettämäni aika on ihan sitä parasta, yleensä iloista ja rentoa, täynnä puhetta, sekä naurua. Äidin sydämen saa murtumaan oman lapsen surut ja murheet.
Tänään mies organisoi aamukahvit vuoteeseen ja herätteli 14-ja 18-vuotiaat sängyn äärelle toivottamaan hyvät huomenet. Siinä sitten makasi sängyssäni aamulla varhain kaksi EI niin iloista teiniä herätettynä kesken unien...ei ole enää pienten kätösten tekemiä äitienpäiväkortteja tai pehmeää poskea äidin poskea vasten :-))
Lähdimme perinteisesti brunssille, ja aloitimme sen kuohuvalla...olisin toivonut kaikki viisi lastani koolle...ehkä sitten ensi vuonna kun olen Suomessa...
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut upea päivä, joko omien lastenne, vanhempienne tai appivanhempienne kanssa.
Ainakin 27:ssä maassa Äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina, mm. Hollannissa, Tanskassa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Italiassa, Saksassa jne.
Äitienpäivä otettiin Suomessa käyttöön jo 1918 ja vuodesta 1927 sitä on vietetty nimenomaan toukokuun toisena sunnuntaina. Olen itse syntynyt 8.5., ollut kai jonkinlainen äitienpäivälahja omalle äidilleni kyseisen päivän aattona.
Kaikkea hyvää nyt alkavaan viikkoonne. Kiitos uusille lukijoilleni, jotka seuraatte blogiani, sekä tietty monet kiitokset kaikista kommenteistanne, joita aina innolla odotan.
P.S. Olen pahoillani, kuvien laatu on huono, koska asetukset ovat pielessä, enkä saa niitä korjattua...kuten aikaisemmin ehkä mainitsinkin, minun täytynee saada ammattiapua ongelmaani :-)) Siihen asti siis mennään näillä...
P.S. Olen pahoillani, kuvien laatu on huono, koska asetukset ovat pielessä, enkä saa niitä korjattua...kuten aikaisemmin ehkä mainitsinkin, minun täytynee saada ammattiapua ongelmaani :-)) Siihen asti siis mennään näillä...
XX Päivi